torstai 2. lokakuuta 2014

Että sinä oivaltaisit

Rukoilen tai oikeammin rukoilemisen energia virtaa kauttani jatkuvasti. Se ei ole anelemista vaan kiitollisuutta. Kiitollisuutta olemassaolon ilosta, joka virtaa kauneudessa, hyvyydessä ja ilossa. Kuivttele tilaa, jolloin olet täysin antautunut olemaan ilossa. Mikäli pystyt irtaantumaan edes hetkeksi huolistasi, voit päästä lähemmäksi sitä tilaa missä olen.

Ilo on sydämesi tunne ja siihen liittyy kiitollisuus. Näistä kahdesta energiasta koostuu olemisen onni, ollaanpa sitten sitten siellä tai täällä. On paljon tehtäviä tuoda tätä energiaa rasittuneen ihmisen mieleen. Rasittunut mieli ei näe valoa, kuin haikeana kajastuksena, jossakin kaukana tai erillään itsestä.

Ilo elämästä ja mahdollisuudesta tehdä oma osuutensa, on motivoivin voima. Kumpa saisit kiinni juuri tästä energiasta, koska se avaa kyvykkyyttäsi toimia parhaalla mahdollisella tavalla. Epäröintisi ja rohkeuden puutteesi estävät asioita rullaamasta. Olet siis itse onnesi suurin este. Miksi epäilet? Mikä osa sinussa ei ole varma elämän kantavista voimista? Jos kerran sinä teet osuutesi, kiirollisuus sydämessäsi, niin mikä taho tai asia ei toimisi suunnitelmiesi mukaisesti? Olet luova olento, joka luo. Minä täällä ja me kaikki ponnistelemme luomuksiemme kimpussa. Yhteisen sävelen löytyessä, mikään ei voi pirstoa unelmaasi tulla siksi mikä olet oikeasti.

Pysy henkisellä tasolla. Pysy siinä tietoisuudessa, että vastaat omista jäljistäsi. Kaikki se kirkkaus, selkeys ja päättäväisyys oikoo mutkille menneitä ajatuskuvioita. Älä anna periksi laiskuudelle. Ponnistele, tee ja toteuta unelmasi. Me autamme sinua siinä määrin, kun annat meille tilaa.

Syksy on vetäytymisen aikaa. Luonto vetäytyy toisenlaiseen muotoon, hiljaisuuteen ja lepoon. Ihminen on unohtanut kykynsä  kuulla ja ymmärtää iätöntä viisautta. Niin monesa eri asiassa toimitte vastoin luonnon luonnollista rytmiä. Uupumus, ahdistus ja alakulo ovat seurausta itsensä huomioon ottamattomuudesta. Jostakin muusta on tullut ihmiselle tärkeämpää, jostain muusta on rakennettu Jumalan kuvatus. Eksynyt ihminen harhailee kaiken keskellä eikä näe ojennettuja auttavia käsiä. Tämä on asia, joka tekee meistä entistä kiivaampia tekemään työtä. Emme koskaan anna periksi koska tiedämme, että jonakin hetkenä ihmisen mieleen pääse lähettämämme valonsäde. Oivallus, joka muuttaa koko ihmisen.

Sinun ei tarvitse harhailla yhtään ainoaa askelta väärään suuntaan, kun vain suostut kuuntelemaan sisinpäsi kuisketta. Suostumuksesi on arvokas asia, koska silloin vastaanottimesi ja lähettimisi virittyvät taivaallisille taajuuksille. Tunnistat ja huomaat sen väistämättä, koska energinen värähteesi voimistuu ja kasvaa. 

Kaikki ovat lopulta sopusoinnussa, mikään ei erota ketään kenestäkään koskaan eikä ikinä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti