
Sielu on universumin "kiertolainen", jonka tavoite ja merkitys on tulla täydellisen tietoiseksi omasta olostaan, alkuperästään ja merkityksestään. Jumalan totuus sitoo maailmoja ja energia on Jumalan luomisvoima. Sillä on sisältö, merkitys ja vaikuttavuus kaikkeen kaikessa. Ihmisen matka, on elämän kokemuksien kautta tapahtuvaa oppimista. Henkinen täydentyminen näkyy ihmisen tietoisuudessa. On tasoja, joilla ihminen ei tunne itsestään mitään. On tasoja, jolloin henki elävöittää myös aineen. Elämän mestarit, ovat tästä esimerkkejä. Jokainen sielu on sillä matkalla, että hän joskus saavuttaa täyden tietoisuuden itsestään, Jumalallisesta alkuperästään ja luomisvoimastaan. Niin paljon kuin sielu on esillä ihmisessä, niin hänen edistystään voidaan tavoittaa.
Jumala on rakkaus, jonka rakkauden määrää ihminen ei voi ymmärtää muutoin kuin henkisessä ulottuvuudessa. Fyysisten aivojen ja järjen avulla, sitä ei voida käsittää eikä määritellä. Henkinen energia on läpäisevää, joten ajan ja tilan esteitä ei ole. Jo se tekee mahdottomasti vangita Jumallaista energiaa ihmisen luomilla ja kehittämillä mittareilla. Etsikää kokemuksia ja selittäkää ne, niin olette paljon lähempänä Jumalallista. Rakenteet ja kaavat, eivät tee elämälle oikeutta. Sen tekee vain elämä itse itsessään.
Kaikilla asioilla, kohtaamisilla ja kokemuksilla, on ihmisen niille antama merkitys. Henkinen merkitys on tarkoin Jumalan luomassa järjestyksessä. Ihmisen järki, äly ja ymmärrys laajenevat vain henkisen edistyksen kautta. Siinä on yksi merkittävä totuus. Ei ihminen ole välttämättä viisas henkisessä eli Jumalallisessa, vaikka hänellä olisi kirjaviisautta tohtorien väitöskirjojen verran. On olemassa ihmisiä, joila on sydämen viisutta, vaikka kirjoista oppimista ei olekkaan. Kirjaviisaus on kuollutta, koska siinä toistetaan jo usein havattua, elämän viisaus on luovuuden ilmausta ja siinä on myös Jumalan läsnäoloa.

Matkasi jatkuu, ole varma, että pääset selvyyteen. Se on Jumalan tahto.