tiistai 30. syyskuuta 2014

Maailma muuttuu, kun ihminen muuttuu

Kävellessäsi hiekkatiellä kenkäsi pohjaan tarttuu hiekkaa ja jälkesi kertoo mistä olet tullut ja mihin suuntaan olet liikkunut. Kuljet eteenpäin ja joskus palaat samoja jälkiä takaisin, jos kohtaat umpikujan tai olet eksynyt. Usein kuljet edestakaisin samaa tietä, päivästä toiseen, vuodesta toiseen ja jopa vuosikymmenestä toiseen. Kyse on tuolloin työmatkasta.

Kaikella on merkityksensä ja lisäksi niillä on symbolinen ulottuvuus. Me täällä näemme usein tilanteiden symboliset ulottuvuudet, koska asioiden toistaminen lisää energia jälkiä, joita me voimme lukea. Kuvittele, sinä toistat samaa asiaa ajallisessa elämässäsi vuodesta toiseen, niin onhan päivänselvää, että tekemisesi jättää jonkulaisen jäljen. Tähän tekemiseen kun lisätään mielesi ja asenteesi väri ja tunne, niin mitä luulet, kumpi näkyy enemmän tekeimen vai tunnelma?

Haluan muistuttaa, että toistaessasi asioita rutiinilla, niistä voi tulla todellisia energian syöjiä elämääsi. Alat pitää kaikkea yhdentekevänä ja merkityksettömänä paitsi, että saathan sinä siitä energiasimenetyskorvauksena rahaa. Rahan varaan rakennettu maailma tulee kokemaan mullistuksen, jota on valmisteltu, täällä henkitasolla, jo pitkään. Me emme voi mennä tapahtumien kulun edelle, vaikkakin näemme pitkälle, syvälle ja kauemmas. Etenemisemme maa planeetalle sitoutuu ihmisen kasvuun ja etenemiseen. Me emme voi muuttaa rakenteita, koska rakenteita pitävät yllä ihmiset, joiden kuuluu oivaltaa asioiden todellinen laita, ymmärtää mitä he ovat tekemässä ja miksi. Kaikilla ihmisillä on enkelit ja oppaat, mutta valitettavasti valtaan rakastuneet unohtavat todellisen elämän tarkoituksen. He voivat hullaantua rahan vallasta ja siitä, että he kantavat vastuun tekemistään päätöksistä. Olkoonkin, että oikeuslaitos ei heitä aseta syytteeseen, mutta Jumalan edessä kaikki vastaavat aikaansaannoksistaan. Mitä enemmän ihmiselle on annettu vastuuta, sen suurempi on seurauksien kautta syntyvät vaikutukset.

Minkälaisen jäljen sinä jätät energiseen ulottuvuuteen? Oletko ajatellut koko asiaa tai tuntuuko se sinusta utopialta? Utopiaa ei ole olemassa, on vain rajoittunut kyky ymmärtää ja nähdä. Kehitys on näkemisen ja kokemisen ymmärtämistä. Ihmisen kasvu tapahtuu juuri siinä, kuinka hän ymmärtää kokemuksensa. Ne asiat joita ei ymmärretä nimetään utopioiksi, paranormaaleiksi tai huuhaaksi. Asiat ja todellisuus on aivan muuta, kuin yksittäisen ihmisen kyky jäsentää elämää ja sen ilmiöitä. Meidän kannalta katsoen tilanteet voivat jopa huvittaa, kun näemme ihmisen yrittävän vakuuttaa
itseä ja muita aivan käsittämättömillä argumenteilla. Surulliseksi tulemme siitä, kuinka helposti suuri yleisö uskoo tiettyjen tahojen väittämiä. Emme kuitenkaan voi mennä väliin ja esittää todellisuutta, koska se on käsittämätöntä. Voimme vain ohjailla ajatuksien juoksuja oikeampaan suuntaan siinä määrin kuin meillä on siihen lupa. Oppaat nimenomaan ohjailevat suuntaan, mutta eivät voi tuupata ihmistä ottamaan askeltakaan vastoin heidän omaa tahtoaan.

Maailma muuttuu vain yksilön havahtumisen kautta. Ihminen havahtuu ymmärtämään oman todellisen alkuperänsä. Henkinen itse ei voi tulla esiin ennen kuin ihminen on tehnyt sille tilan tulla esiin. Miten mikään uusi voi muuttaa taloosi, jos olet koonnut kaiken vanhan krääsän komistamaan asuntoasi? Vanhan ja vanhentuneen täytyy tehdä tilaa uudelle, jotta uusi tulee vallitsevaksi. Siitä on kysymys henkistymisessä. Se mikä tapahtuu yksilössä, tapahtuu lopulta koko yhteiskunnassa ja lopulta maailmanlaajuisesti. Siksi on niin tärkeää pitää lamppu palamassa, eli sielun valaistuminen, että valo näyttäisi vastakkaisuudet. Vain valossa voit nähdä polkusi selvemmin, pimeänhämärässä kaatuilet ja kompastalet, mitä pienempiinkin kiviin tai kantoihin. Voit suistaa itsesi alas jyrkänteeltä vain siksi, että olet niin jääräpäinen ja uskomuksiesi lumoissa. Viisaus toimia nousee sielustasi, koska se on elänyt lukuisia kertoja ja ratkonut ongelmia. Miksi et siis kurottautuisi kohti sitä? Kysy itseltäsi, mikä estää sinua kuulemasta ja ymmärtämästä parastasi? Sekö mitä muut sinusta ajattelevat vai pankkitilisi saldon menettämisen pelko?

Maailma on ihmisen luomus. Jumala ei puutu ihmisen luomuksiin, koska hän rakastaa lapsiaan. Olkoonkin, että me, hänen sanansaattajansa, olemme joskus hyvinkin huolissaan. Näemme ihmisen pyrkimykset hyvään ja tunnemme hänen voimattomuutensa tehdä tarvittavia muutoksia. Monta kertaa ihminen on hukkumaisillaan, mutta viimetingassa saakin otteen itsestään, laiskuudestaan, saamattomuudestaan ja voittaa itsensä. Alempi mieli rakastaa vetelehtimistä, jouten oloa ja helppoutta, henkinen itse kaipaa haasteita ja haluaa mennä eteenpäin. Taistelu käydään ihmisen päänsisällä ja seurauksista näkee, kumpi puoli on voittaja. Ihminen tarvitsee tilanteisiin hukkumista, kaatuilua, pettymyksiä, kärsimystä ja myöskin onnea, iloa, onnistumista ja rakkautta. Ajattele rakkaus on päämäärä ja olemisen perusta. Jokainen päätyy lopulta siihen Jumalalliseen tilaan, mutta matka on vaikea, pitkä sekä haastavan raastava.

Muutos joka väreilee maailmassa, säkeinöi jo taivaassa. Me tiedämme miten asiat etenevät. Sinulla on tuhannen taalan paikka tehdä oma osuutesi. Sinua tarvitaan näissä talkoissa, koska luet näitä rivejä ja olet jo tiedostamassa oman todellisen itsesi. Et voi palata menneisiin, koska kaikki on läsnä nykyisessä elämässäsi. Mihin aiot alkaa? Mikä on seuraava asia, mihin paneudut kaikella sillä luovuudella, joka jo virtaa kauttasi? Ahdistuksesi syyt ovat omia pinttyneitä ajatuksiasi. Kuka muu voi muuttaa ne, kuin sinä? Tie vapauteen alkaa siitä, että avaa oven ja lähtee astelemaan kohti  taivaanrantaa. Taivaanrannan maalareista on aina pulaa, koska heidän rohkeutensa tehdä epätavallisia asioita innostaa muita. On niitä jotka menevät ja tekevät ja niitä jotka tulevat jäljessä ja valittavat. Kumpaan joukkoon sinä kuulut? Valinta on aina sinulla, ei muilla.

On tulossa vaikeita aikoja, mutta vaikeuden kokeminen on henkilökohtainen valinta. Kun näet kerran muutoksen välttämättömyyden, niin miksi valitat siitä. Miksi pelkäät sitä? Miksi huokailet kun sinun tulisi laulaa kiitosvirsi Jumalan oikeudenmukaisuudelle. Tee oma osuutesi hyvillä mielin ja voit olla varma, että sinua suojellaan, varjellaan ja opastetaan. Me emme väisty luotasi hetkeksikkään ja pidämme sinusta kiinni. Et putoa, et loukkaa sieluasi, koska olet avannut sydämesi Jumalalliselle valolle. Vahvistu nyt niihin tehtäviin, jotka olet ottanut hoitaaksesi. Tänään on loppuelämäsi ensimmäinen päivä. Ole siunattu ja tunne rakkautemme laatu sydämessäsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti