tiistai 5. joulukuuta 2023

Ylevöitymisen tie

Tervehdimme Teitä, jotka huokaatte tämän ajanjakson haasteiden keskellä. Haluamme opastaa teitä näkemään laajemalle. Olkoonkin, että aikanne ja energianne näyttää hupenevan huolien, pelkojen, pettymysten, vihan ja kaunan setvimiseen. Ymmärrämme mitä kamppailua moni käy, sortuvien rakenteiden ja uskomusjärjestelmien romahtaessa. Olettehan osa tuota valheellista todeksi kuviteltua elämää. Siksi ja juuri siksi on oikea hetki keskittyä oman energiaolemuksen tunnistamiseen ja toimimiseen energia tasoilla. Energiat sanoittavat ja selventävät syiden ja seurauksien lainalaisuuksia. Energioista tietämätön joutuu käymään läpi muutoksien vyöryn kestävyytensä rajoilla. Mieli ja ajatus ei muutu pelkän uskon avulla vaan sen rinnalle on saatava ymmärtäminen. Ymmärryksen valo vapauttaa peloista ja luuloista, joita maailma tarjoaa eksytyksensä pitimiksi. Mikä on se maailma, jota materiaan sitoutuneet ovat pitäneet yllä vuosituhansia? Mikä on se taho, keitä he ovat? Suuria kysymyksiä ja niihin vastaaminen voi aiheuttaa entistä enemmän ahdistusta, koska ei ole keinoja käsittää syitä, seuraukset ovat näkyvillä, katsottiin mihin suuntaan hyvänsä. Voidaan ajatella, että vihdoinkin pimeydessä operoineet tulevat esiin, mikä ei ole heille mieluista niimpä he tekevät kaikkensa, ettei totuus heistä tule ilmi. Asian tekee vaikeaksi se, että heidän juonensa on ollut lähes täydellinen, koska siihen on nidottu ihmisen psyyke. Manipulointi on onnistunut aivan historian alkuajoista lähtien ja se on edelleen ylivertainen työkalu mielen ja mielipiteiden muokkaukseen. On selvää, kun pyrkimys on ollut päästä valtaan kaikilla rintamilla, vallan rakentamiseen on sitoutettu raha. Raha on energiaa ja sen käyttäjä voi suunnata sen hyvään tai pahaan. Morallisesti kehittynyt yhteisö pyrkii turvaamaan jäsenentensä hyvinvoinnin. Moraalisesti rappioutuneet eivät tunne häpeää eikä empatiaa, kunhan he hyötyvät kaikesta mihin he suuntaavat huomionsa. Totuus on tullut esille ja nyt jokainen ottaa väistämättä kantaa asioiden kulkuun. Toiset, ylemmilleen uskolliset, eivät kykene avautumaan energiatasoille, koska heidän huomionsa kiinnittyy aina vain ulkoiseen maailmaan. He lähtevät täältä tietämättöminä todesta tullakseen opettelemaan uudestaan, jälleensyntymisen kierron tajuaminen on merkittävän edistymisen merkki. Toiset, joiden henkinen edistyminen on edennyt energioiden ymmärtämisen tasoille, ovat niitä jotka omalla valollaan, toimillaan ja yhteyksillään hengen maailmoihin tekevät sielunsopimuksiensa mukaisia tehtäviä. Valon soturien yhteinen nimittäjä on voima, valo ja kestävyys. Sen he ovat oppineet edellisten elämien melskeissä. Nyt he ovat tietoisesti tekemässä sielujensa missiota. Sen tajuaminen, että on saavuttanut messtariuden hengen tasoilla tekee heistä nöyriä ja tietyllätapaa ylivertaisia. He eivät ylpeile vaan tekevät sen mikä on tehtävä. Muuta vaihtoehtoa heillä ei ole. Tämä aika vapauttaa heidät vihdoin materian loukoista ja he etenevät henkisimmille tasoille kasvussaan. Moni haluaa tietää mitä on tapahtumassa seuraavaksi Moni ei ole kiinnostunut syistä, miksi tapahtumassa on maailmassa eläviä järkyttäviä asioita, koska heillä ei ole tietoa omasta osuudestaan siinä. Huomion ollessa vain seurauksissa ei tarvittavaa kasvua voi tapahtua. Mitä tapahtuu seuraavaksi? Jokainen kokee elämänsä omalla omimmalla tavallaan. Sodat ja tuhoutumiset koskettavat fyysistä tasoa. Ne joilla ei ole käsitystä henkisyydestä,kokevat kaiken katastrofaalisen itsessään, elämässään ja tuntemuksissaan. Jatkuvassa pelossa eläminen tuhoaa terveyden ja kun tuhoutumista edesautetaan, on selvää että moni jättää kehonsa. Tuhotumisen perusta on kuitenkin totuuden tulemisesta nähtäville. Niinpä kaikki tapahtumat edesauttavat valheen paljastumista. Jo sen tajuaminen voi tuoda jotakin toivoa elämään. Pimeyden voimat ovat hallineet maailmaa maapalolla tuhansia vuosia. Sen verkostot on rakennettu huolella mutta nyt ylpeys ja ahneus on saavuttanut lakipisteensä. Romahdus on välttämätöntä. Ei ole vaihtoehtoa vaan lopullinen tilinpäätös on jo tiedossa. Pitäytyminen omassa tietoisuudessa, uskossa ja toivossa, on keino pitää oma järki selkeänä. Siksi on varattava aikaa meditointiin, rukoukseen ja siunaamiseen. Päivittäin ja säännöllisesti. Vain silloin hengenmaailman auttajat ja opastajat voivat tulla riittävän lähelle opastamaan ja tarjoamaan rauhaa. Jokaisena päivänä tapahtuu paljon asioita, vaikka et välttämättä kuule niistä. Pimeys ja valo käyvät vihdoinkin lopulliseen taistoon. Pimeyden on väistyttävä koska valo on Jumalallinen tahto ja sen vertaista ei ole. Pimeyden valtiaat katoavat yksi kerrallaan maasta. Heidän jälkeensä jättämät kauheudet tulevat heille itselleen sovitettavaksi. Jumalallinen oikeus tapahtuu jokaiselle, niin köyhälle kuin rikkaalle. Rikkailla on sovitettavanaan kaikki se paha minkä he ovat ihmisille aiheuttaneet. Ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja se sija on hirveydessään kammottavin tila, koska ylpeyden murtuminen on kauheinta heille, jotka kuvitelmissaan ovat ylivertaisia muihin nähden. Pyydämme teitä pitämään huolta itsestänne ja toisista. Olkaa valon jakajina rohkaisevia ja totuudellisia.Mitään muuta ei tarvita kuin totuuden aura, sanat ja teot puhuvat puolestaan. Jumalan armo ja rakkaus olkoon kilpenne ja miekkanne. Muuta ei ole ja niin totuus nousee esille joka puolella. Me täällä siunaamme teitä niinkuin te siunaatte siellä. Ja niin se on. Amen

perjantai 30. joulukuuta 2022

Murtunutta kannetaan

Ei ole olemassa mitään, mitä emme tietäisi. Näemme alun, jatkumon ja kaiken pyrkimyksen. Kysymys on jalostumisesta, kasvusta ja edistymisestä. Haluamme tulla tässä viestissä niin lähelle kuin mahdollista, satuttamatta teitä. Värähtelymme ovat taajuudeltaan kirkkaita ja läpäiseviä. Emme riko vaan parannamme, vaikka teistä voi tuntua, kuin jotakin rikkoutuisi. Vain rikkoutunut tarvitsee hoitamista, huoltoa ja parannusta. Kyse on suuresta murtumasta ja voimme todistaa paraneminen on vielä suurempaa, vaikuttavampaa ja kestävää. Kumpa näkisitte laajemmin taivalluksenne, muistaisitte kuinka usein pysähdyitte pohtimaan elämän merkitystä, mutta kiiruhditte jatkamaan matkaanne tullaksenne toistamiseen samaan kohtaan. Kasvunne on hidasta, koska tarvitsette kokemuksia. Ilman niitä ette olisi siinä missä olette nyt. Kysymys kaikessa on totuudesta. Totinen tosi on Isä Jumala, joka sallii kokemuksesi vaikka toisinaan se suistaa sinut syvimpiin syövereihin, pimeimpiin loukkoihin, vihollisten leireihin. Potemaan suunnatonta yksinäisyyttä ja ikävää. Muuten et tietäisi jos et kokisi. Olette saapuneet tähän syystä. Toiset konttaavat, toiset ryömivät, jotkut horjuvin askelin. Matka on ollut vaikea, osalle jopa kammottava. Kuitenkin juuri nyt, tässä hetkessä, olet vapauttaumassa itsesi vanhaoista kuluneiksi käyneistä vaatteista. Ahdistuksen määrää ei voi mitata,koska se on jokaisella omansa. Pyydämme teitä pysähtymään. Riisumaan vaatteenne, kylpemään ja pesemään jalkanne. Pukeutumaan uuteen valkoiseen miellyttävään asuun. Olette tehneet sen minkä hengen soturit tekevät. Käyvät läpi kiusaajien ansat ja pitävät pintansa. Luopumalla valheesta vapaudutte totuuteen. Ette ole koskaan olleet yksin vaikka sitä itkittekin vaikeimpina aikoina. Ymmärrämme sen, koska kerran teimme tuon saman matkan. Menee jonkun aikaa, ennen kuin tunnette itsenne parannetuksi. Siirtymävaihe tarkoittaa energioiden tasapainotusta. Ravitkaa kehoanne lempeästi, juokaa vettä riittävästi. Levätkää, rentoutukaa ja hengittäkää kirkkautta. Voimanne palautuu kyllä,kunhan ette hätäile. Kaikki on täydellisessä järjestyksessä, tieto siitä helpottaa. Maailma muuttuu ihmisen muuttuessa. Elämä muodostuu ajatuksista. Nyt on aika hengähtää. Hengähtäkää siis hyvässä turvassa.

tiistai 28. kesäkuuta 2022

Kuka hullua uskoo?

 Henrikin kiireet eivät lopu. Vaan hyvän eteen pakertaessa aikaa ei lasketa eikä vaivaa edes ole. Kaiken keskellä tujautan tälle palstalle muutaman osviitan, josko joku onneton saisi jotakin tuumattavaa. Hulluksi nimittelyon syntiä ison kirjankin mukaan. Siitä seuraa ongelmia jos yhtenään hulluttelee vaan jos asiasta sanoo,niin sitä ei lasketa synniksi.

Hullu on persoona, joka on altistunut demonistien myrkyille. Demonisti on on kuin narsisti tai muuten vain nisti. Joku asia on otettu niin viimeisen päälle tähelliseksi, että se valtaa kaikki, joilla on piirun mentävä reikä aurassa. Hulluus tarttuu takuu varmasti heikko hermoisten tai muuten ajattelemattomien piireissä. Oman edun ja itsekkyyden harhoissa olevat, ovat umpi hulluja. He kuvittelevat, että heitä ei sido mitkään lait ja etteivät he joudu vastuuseen teoistaan. He lietsoutuvat aina vain hulluimpiin asioihin ja lopulta romahtavat sököstyksiensa seuraan. 

Henrikin aikaan hullut suljettiin yhteisöistä ja heitä vartioitiin yötä päivää. Nykyisin hullut ovat telkeämässä tervejärkiset eristyksiin ja mitä hulluimmilla tavoilla hullut ovat ottaneet vallan käsiinsä. Heidän keksintönsä ovat niin uskomattoman hulluja että normi ihminen ei voi uskoa, että hulluus vain jatkuu ja laajenee. 

Demonistit mellastavat maailmassa täyttä häkää.Heillä on happy hauor aamusta iltaan. 

Kauanko tätä menoa kestää? Ei vanha Henrikki tiedä, koska kyse on jokaisesta ihmisestä, sieluista puhumattakaan. Nekin jotka jo hujahtivat hengen maailmoihin osallistuvat näille markkinoille. Koko luomakunta on valjastettu joten ei tästäaivan heti päästä selville vesille. Selvät vedet ovat kuitenkin olemassa, koska hullut eivät etene ylös taivaallisille ulapoille. Ei ne syöksyä rojauttavat alimmille syövereille ja osa menee menojaan. Paluu lippua ei ole varattu eikä varata, saa siellä sitten huudella, jotta älkää jättäkö minua tänne pimeään...

Henrikille on vilautettu pohjamutia, ihan vaan sen vuoksi, että osaan jotakin sanoa, kun joku älyää kysyä. Ei ole häävi tila tajunta tallella kärvistellä, muistaa jokaisen jota on satuttanut, muistaa ja tuntee kivun minkä on aiheuttanut ja kukaan ei auta. Helvetti on syöverien syöveri, painajaisten painajainen, kammotuksien kammotus. 

On se sitten nähty tämä hulluus, kun rovioilla käryää pahantekijöiden aikaansaannokset. Oi itkua ja parkua, voi eksytyksen määrää ja laatua. 

Kuitenkin ne jotka yrittävät keikkua vielä Henkan kyydissä, kyllä se sitkeys palkitaan. Älkää uskossanne perääntykö piiruakaan. Pysykää lujina.

Amen ja hallelujaa sanaoo Henkka ja kiipeää pykälän verran yläviistoon


sunnuntai 27. maaliskuuta 2022

Salli enemmän kuin kiellät

 Hiljaisuus ei tarkoita sitä, ettemmekö olisi hereillä suhteenne. On aikoja, jolloin on opeteltava seisomaan omilla jaloilla. Osattava valita erottelukyvyn kautta mikä on oikea suunta ja mille tulee kääntää selkä.  Kaikki ei ole totta, suurin oppi ihmisen henkevöitymiselle. Tosi on ikiaikainen Jumalan rauha, sitä rauhaa ei mikään mahti murenna . Se ei menetä arvoaan aikakausien saatossa, tuhansien vuosien juoksujen jälkeenkin sen voi tavoittaa.

Sekaannukselle on tehty tilaus ihmisten tietämättömyyden toimesta. Luova ihminen on luonut omaa ja nyt vain on tullut se aika, jolloin sato korjataan. Ihminen itse korjaa oman ja ei voi sysätä sitä kenellekkään muulle. Kuvitelmien varaan rakennettu illuusio sortuu, niin se on koettu aikaisemmin lukemattomia kertoja niin pienessä kuin suuressa.

Henkinen maailma on sinun todellinen olemuksesi sinussa, olkoonkin että ilmennät itseäsi fyysisessä kehossasi. Mitä enemmän sallit valon, joka on toivoa, rakkautta, iloa ja jakamista, tulla näkyväksi elämääsi, sen varmemmin olet oikealla suunnalla. Suunta on oikea, kun ilosi on suurempaa kuin murheesi ja siinäkin koet elämää, koskaan ei kuolemaa. Ymmärräthän jo ettei elämä pääty, miten ikuinen voisi päättyä? Rajallisuus on mielesi luoma harha, joka on saanut tartunnan toisilta eksyneiltä.

Herääthän vihdoin toimimaan sen vuoksi, että tunnistat itsessäsi ikuisuuden. Onko ajallisessa olemisessa mielekkyyttä ? Oletko onnellinen elämästäsi vai turhautuneenako kuljet ympyrää? Miksi toistaisit samaa, jos se ei johda mihinkään? Mitä voit odottaa tapahtuvaksi, jos et ole valmis astumaan uuteen? 

Rakastettu olet, löydä se yhteys meihin ja pidä sitä yllä. Me emme koskaan jätä sinua vaikka sinä juoksentelet loitommas meistä. Tiedämme miksi tarvitsest yksinäisyyttä, jotta selvimmin tulisit tietoiseksi kaiken liittymisestä kaikkeen. Et ole erillinen mistään vaan tarvitset kokemuksen siitäkin.

Pitäydy valoon, älä annan sen hiipua silloinkaan kun murheen murtamat lähimmäiset itkevät menetettyjen rakkaidensa perään. He eivät tiedä ja siksi heitä ei voi moittia tai herjata.  Tietämistä varten he tarvitsevat tuskansa ja tuomionsa. 

Ole tyyni ja rauhassa. Rauhan rakentamiseen et tarvitse alttaria etkä manoveereja. Riittää kun käännät katseesi, henkiset silmäsi sydämeesi. Siinä tilassa on totuutesi, tapahtukoon mitä tahansa.

On olemassa suuri henki, sinun oppaasi, joka ilmaisee itseään korkeiden sfäärien kautta. Hän ei puutu tekemisiisi koska tietää sinut. Kuitenkin nyt on hetki jolloin hän tahtoo tuoda tietoosi jotakin sinulle kuuluvaa, jota tarvitset vahvistumiseesi.

" Rakkaudesta sinä synnyit, se on sinun olemuksesi. Varjojen aikaan olet pitänyt kiinni totuudesta, ja siksi etenit silloinkin, kun kaikki tuntui mahdottomalta. Itkusi on paljolti kollektiivista, niiden itkua jotka eivät vielä erota totta valheesta.  Kaipuusi on inhimillinen tunne ja sen tiedostaminen kuuluu kasvuusi. Tarvitset oman tilan hengittää ja toteuttaa  missiotasi. Sinä et tarvitse ihmisiä vaan ihmiset tarvitsevat sinua, sinun valosi tähden. Siksi olet onnemmillasi itseksesi ja onhan niin, että sinua rakastetaan. Tunnet sen virtaavuuden ja yhteyden niihin sieluihin, jotka ympäröivät sinua aika ajoin.

Vahvuuttasi puolusta, pitämällä huolen itsestäsi. Olet sillä ulottuvuuden tasolla, etteivät negatiiviset arviot ylety. Olet vapaa menemään sinne minne kutsu kuuluu. Varmuutesi ja voimasi kumpuaa henkesi tasoilta ja tiedät miten kaikki muodostuu.  Ole itsessäsi, jaa jaettavaasi ja tulet kohtaamaan onnen myös inhimillisellä tasolla. Kaipuusi on hengen kaipuuta ja täyttymys on hengen yhtymisen yhtälö.Olkoon että etäisyydet voivat tuntua mittaamattomilta. Todellisuudessa kaikki on tässä ja nyt, totta sinulle sinussa. 

Rakkaus on elämä jota ilmennät ilosi kautta. Ole siunattu lapsi, kaikki on hyvässä järjestyksessä. Amen."




sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Ole rauhan tilassa, olet Jumalan syleilyssä

 Meidän Herramme ei hätkähdä sittenkään, kun maanpiiri huutaa. Miksi sinä huutaisit, kun tiedät että tapahtumien taustalla on ikuinen totuus, jota vasten tapahtumat vyöryvät. Ihminen on sitä miksi hän on itse itsensä johtanut, tietämättömät kapinoivat, tietoiset rukoilevat ja toimivat aina oikeudenmukaisuuden puolesta. 

Pahuuden kasvot nousevat esiin, sitä ei voi välttää. Nyt on aika kyetä katsomaan, näkemään ja ymmärtämään. Kauhistuttavat asiat, pimeyden työt tulevat jokaiselle eteen. Mihin sinä luulet sen johtavan? Kyse on lopultakin totuuden esiin tulemisesta joka on Jumala.

Eksyneet eksyttäjät lymyävät henkensä edestä. Heidän saastaisuutensa vie heidät mennessään ja kukaan ei heitä itke. Yhdenkään ihmisen silmiin ei nouse surun kyynel vaan kauhun järkytys. Tätäkö me olemme ruokkineet tuhansia vuosia? Tämäkö on ollut totuutta, johon kovin helposti uskoimme? 

Ole armollinen niille jotka tietämättään harhoja pitävät yllä. Ole armollinen niille jotka yhäkin luulevat, kun eivät kykene muuta tekemään. Ole armollinen niille joilla ei ole ymmärrystä.  Kuka sinä olet tuomiota lukemaan?  Jätä se Luojan huoleksi ja keskity elämään elämääsi, jonka pyhyydestä olet tullut tietoiseksi.

Pidä hermosi ja mielesi kurissa. Pahin on vasta edessä. Näe kauheuden takaa tosi ihmisen kuolemattomasta sielusta. Vaikka kehoa kohtaa ennen aikainen kuolema, sielu jatkaa elämäänsä. Moni tulee kuolemallaan pyhitetyksi, koska heillä ei ole mahdollisuutta muuta tehdä. Älä sinä ala potemaan tuskaa vaan pidä uskosi vakaana. Sittenkin kun kaikki muut parkuvat, tyynnytä sinä heitä valollasi, jonka olet saanut vihdoin valaisemaan. Me täällä kyllä tiedämme itkujesi määrän, yksinäisyytesi tuskan. Muista opetuslapseutesi suunnattoman tärkeä merkitys. Älä anna yhdenkään asian tai tapahtuman horjuuttaa uskoasi.

Esirippu on repeytynyt ja pimeydestä kuuluu huuto: Oi armahda minua! Armahdus on sitä, että pahuus joutuu väistymään valon tieltä, mutta  jokainen sielu vastaa teoistaan Jumalalle. Yksikään ei voi paeta lopullista päätöstä, olkoon hänellä  kaikki maailman rikkaus tai valta ylitse muiden. Juuri heistä on kysymys nyt. Ensimmäisistä tulee vihonviimeisiä ja viimeiset, vähäisimmät tulevat ensimmäisiksi. Ja niin on Jumala ihmistä rakastanut ettei kukaan joudu eroon Jumalasta, muutoin kuin omasta tahdostaan. Oman tahdon vapaus vie helvettiin tai taivaaseen. Helvetti on mielen/sielun pimein syöveri jossa loputtomuus ei lopu, päivä ei nouse eikä lohduttajaa kuulu.

Rakasta Herraa sinun Jumalaasi kaikesta sielustasi ja sydämestäsi. Se tarkoittaa rakasta elämää ja tee parhaasi. Muuta ei tarvita. 

Ole rauhassa, olet Jumalan syleilyssä. Ole heikko vaan älä heikkouteesi juutu. Nouse horjuville jaloillesi, liitä sydämesi ikiaikaiseen rukoukseen; Herra armahda minua! Mitä muuta tarvitset näinä kärsimyksen aikoina? 

Ole rauhassa, olet Jumalallisen valon syleilyssä.

Amen

lauantai 24. huhtikuuta 2021

Tyyneydessä on kaikki voima

Mitä siitä, että maailma huutaa? Maailma huutaa maallisen vuoksi ei koskaan henkisen, koska maailma ei henkeä tunne. Tuntematonta on mahdotonta ymmärtää, koska sanat eivät ilmaise mitään siitä, mistä on kysymys. vaan ainoastaan siitä millä on muoto. Henkisyydellä on läpäisevä valo, jota ei voi omistaa. Sillä ei voi koskaan olla määriteltyä hintaa eikä kukaan sitä voi omistaa. Siksi maallinen mieli kammoksuu henkeä siihen asti, että on pakotettu tajuamaan olemisen tilan loputtomuus.

Kaikki on sisäisyydessä olevassa tilassa, joka on portti äärettömyyteen. Sen tilan hahmottaminen vaatii kaikesta luopumista. Mitään ei voi jättää käsittelemättä, koska vain henki on todellista. Tapahtukoon mitä tahansa tämä tila on aina olemassa. Se ei muutu muuksi edes kuolemassa. Se säilyy ja vahvistuu, koska henki laajenee laajenemistaan. Sitä ei pysäytä mikään, koskaan. ikinä.

Älä ole huolissasi. Ole enemmän elossa kuin aiemmin. Näe, kuule ja tunne koko elämän kirjo ja tiedä, että luot aina uutta ja kaunista. Siitä pidä huoli, se on syvin tehtäväsi ja siinä on sinun määritelmäsi. Vain ja ainoastaan sen kautta tulet todeksi, kun rakkautesi määrättömyys verhoaa sinut. Näet kaikki ja tunnet heidän sisäisyytensä. Silloin olet astunut uuteen maahan ja maailmankaikkeus virtaa lävitsesi. Olet vihdoin vapaa.


perjantai 29. tammikuuta 2021

Ole heikkoudessakin vahva

 Minne sinä katsot? Tiedä sinne sinun tulee mennä. 

Elämä on tie, jota kuljet tietäen tai sattumanvaraisesti. Tietoinen elämä on luovaa, sisäisestä rauhasta rakentuvaa. Ei sinulla ole valmiiksi asetettuja askelmerkkejä, sinä itse ne sinne ilmennät. Muistatko, kun Jeesus Kirstuksena kulki vetten päällä? Hän asteli tietoisesti ja vesi kantoi häntä. Samalla tavalla, kun sinä elät aikaasi maan päällä, maa kantaa sinua ja taivas kiittää kaikesta siitä, mitä olet luomassa.

Ei heikkoutesi ole pahasta vaan se merkitsee yliodotettuja toiveita, jotka eivät toteuta Jumalan tahtoa. Luomuksesi on elämän mittainen ja ei yhden harhaan menneen toiveen vuoksi pidä kaatua luulemaan, että kaikki on harhaa. Harhaa on mailmaan kiinnittyneiden ihmisten pelot. Niitä älä kumarra, älä katso siihen suuntaan, ettet energiaasi turhuudelle enempää ohjaa.

Miksi itket? Me täällä laskemme jokaisen kyyneleesi ja jonakin päivänä pujotamme kirstallit helminauhoiksi kaulallesi. Silloin tiedät, että et ole turhaan itkujasi itkenyt. Ei itku ole pahasta, se puhdistaa sielusi syvimpiä tuntoja joista et muutoin ole tietoinen vielä. Sanot niiden tulevan aaltoina, joita et voi pidättää. Tässä heikkoudessa on juuri sinun vahvuutesi. Ole kiitollinen siitä luottamuksesta.

Murtumaan ei ole ole olemassa korjaavaa laastia. Maallinen elämä ei palvele korkeinta hyvää, koska se yrittää estää hengen ylevöitymisen. Siitä tunnistat mille perustukselle maailmallinen ihminen on elämänsä asettanut. Se ei kestä, koska siitä puuttu hengen todellisuus.

Murtuva ihminen menettää uskonsa materiaan. Se ei ole pahasta vaan se on väistämättömyyttä, mille yksikään ei mitään voi. Vääryyteen  sitoutuneet kohtaavat oman luomuksensa luopumisen kautta. Heidän kohtalonsa on hukkua mutta ei kuolla. Hukkuessaan omaan luomukseensa, he tajuavat tekojensa seuraukset. Ajattele totuudessa elävä rahaton ei piittaa siitä mitä hänellä ei ole. Valheessa ja vääryydessä elävä rikas, hukkuu runsauteensa ja menttää kaiken. Miksi siis kaipaat materiaa, kun hengessä saat kaiken tarvitsemasi. Miksi pidät kiinni muutamasta kun sinulla on kaikki mahdollisuus saada mittaamattomuus.

Luota Jumalaan, luota kaiken keskellä. Olkoon mitä tahansa, tapahtukoon , luota Jumalaan. Pidä mielesi kiinnittyneenä Hyvään Kaikki valtiaasen ja saat kaiken tarvitsemasi. Et ole koskaan puutteen alainen, koska olet osallainen Isäsi perintöön. Elä siinä ja tee hyvää. Jaa vaikka vähästä viimeiset murut, mutta siunaa ennen jakamista. Se on pyhää ja siksi riittävää. Vähästä kasvaa paljon jakaikki saavat syödäksensä.

Emme voi muuttaa meneillään olevaa muutoin kuin muuttumalla itse. Muutu paremmaksi ja maailma muuttuu. Elämäsi muuttuu siksi mikä sinä olet. Näe missä olet nyt ja muista minkä kautta olet tähän päätynyt. Se on sinun osuutesi ja jos kykenet olemaan kiitollinen, niin olet pysynyt kohtuudessa. 

Tyytymättömyys lisääntyy tyytymättömyyttä pidettäessä yllä. Se kasvaa ja valtaa koko elämän. Kuka muu luo tyytymättömyyttä kun ihminen itse. Hän ilmaisee samalla välinpitämättömyytensa totuutta kohtaan. Tyytymättömyys on tie sairauteen ja kuolemaan ennen aikaisesti. Ennen aikaisesti tästä siirtyneitä odottaa yllätyksellinen vaihe. He muistavat kaiken ja näkevät kenen aikaan saannosta se on. He vihdoin ymmärtävät tekojensa seurauksellisuuden. 

Olet Jumalan lapsi, olkoonkin että olet yhä arka siitä. Jos et sanomaan kykene, tekojesi anna puhua. Ole lempeä ja avoin. Anna hyvän virrata vapaana, älä kätke kauneuttasi. Sillä hyvä on kaunista aina. Vahvistu siis kauneuteen hyvyyden kautta.

Siunaa ja kiitä jokaisena aamuna ja iltana. Kiinnity siihen hyvään minkä todeksi tiedät. Juuri siitä sinun tulee kulkea, jotta valosi näyttää tietä niille jotka kaukana kulkevat. Ei sinun tarvitse menneisyyteen tuijotella, se on mennyt, ollut ja koettu. Edessä on uusi maa ja uusi taivas. Sinunkin ilmenemis paikkasi.

Ole vahva heikkoudessa, anna kerrankin itselle tilaa. Sinun todellinen itse on siirtynyt uuteen, miksi vanhaa enää kannattelet? Irrota otteesi, mielesi sidokset ja tule vapauteen.  Luo paras mahdollinen tosi ja tosi ei säry.

Muistathan ettet koskaan ole yksin. Muistathan että rakkaasi elävät vaikka eivät luonasi ole.Muistathan että vain rakkaus rakentaa henkisen toden.  Amen