sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Olen Marcus


Tämä on suunnaatoman suuri asia minulle tai oikeammin meille kaikille. Paljon on tapahtunut ja tulee tapahtumaan, mutta maaliin emme voi kukaan edetä, ilman matkaa, askellusta sinne. Yksi merkittävä asia on nyt luotu todeksi.

Mitä sinä haluat kysyä minulta, enkeliltä ja oppaalta? Käytännössä kysymyksesi tulee esittää kanavalleni, joka on lupautunut tähän työhön täydestä sydämestään. Luottanmus välillämme on ehdoton.

Vastaanko kaikkiin kysymyksiin, selviää kysymällä. En aseta ehtoja, mutta pidän oikeutenani tutkia asioiden todellista laitaa. Henkilötietosi eivät tule näkymään vastauksissani, joten voit todellakin mennä syvällisiin asioihin ja tilanteisiin. 

Haluan muistuttaa, että olemme kaikki henkiä. Sinä siellä olet lihaan puettu henki ja minä täällä energiakehossa "liihotteleva" olento. Ero on huima ja perspektiivimme poikkeaa toisistaan. Sinä näet ja koet elämääsi suppeasti, koska olet sidottu maalliseen vaippaan. Toisaalta teissä on niitä, joiden henkiset instrumentit ovat jo kehittymässä. Skeptikot ja materialistit pitävät henkiset aihionsa suljettuina tietyistä syistä. Sillekkin vaiheelle on aikansa, mutta muistutan teitä, että olemme lopulta kaikki etenemässä samaan suuntaan, matkamme voi vain olla eri pituinen ja tuntuinen. 

Miksi tämä yhteys on aukaistu?

Siihen on monta eri tekijää. Merkittävin tekijä on se, että kanavani vihdoin suostui ottamaan tehtävän vastaan. Olen suostutellut häntä pitkään ja hartaasti, mikä on merkki hänen kriittisestä suhtautumisesta kykyihinsä. Toisaalta minä edustan myös kriittisyyttä, koska näiden kokemusten, asioiden ja oppien keskuudessa on paljon keksittyä ja tulkintoja, jotka eivät pidä paikaansa. Kriittisyys on hyve, mutta siitä ei saisi tulla estettä kehitykselle. Luottamus kasvaa sitä mukaan, kun antautuu Elämän Herran ohjaukseen. Minä Marcus olen Jumalan viestinviejä, sanansaattaja, jolle on annettu mahdollisuus laajentaa tietoista toimintaa. Toimin luovuuden, itseilmaisun ja syvemmän ymmärryksen säteessä mukaan luettuna haavoittuneiden henkien ohjaaminen oikeaan suuntaan. Samaa työtä, jota kanavani on tehnyt tässä ja edellisissä elämissään. Muistutan vielä, että sanansaattajan tehtävänä on hoitaa ja huolehtia tietyistä, tehtäviinsä kuuluvista asioista, mutta myöskin viedä kysymyksiä eteenpäin, jos aiheet ovat sen laatuisia, joihin minulla ole lupa puuttua.Asia voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta meillä on hyvin tarkoin rajatut tehtävät ja velvollisuudet. Emme huseraa ja sekoita asioita, vaan  teemme tehtävämme täydellisessä järjestelmässä. Täydellinen järjestelmä tarkoittaa Jumalan lakien noudattamista ja kunnioittamista.
Jumala on luonut täydellisen järjestelmän, koska Hän on täydellinen. Vain täydellisyys voi luoda täydellistä. Olkoonkin, että täydellisen järjestelmän sisällä on olentoja, jotka eivät ole täydellisiä. Heidän sieluissaan on kuitenkin kipinä ja kaipaus kasvaa, edetä ja kehittyä. Siitä teillä on olemassa aavistus syvällä sisimmässänne. Kotimatkalla olemme kaikki, jokainen juuri siinä kohdassa, jossa kuuluukin.

Siirryn nyt etäämmälle ja annan puheenvuoron kanavalleni, joka selvittää omaa osuuttaan tämän linkin avautumiselle. Olkaa turvallisella mielellä. 

Olen hangoitellut vastaan, koska en ole ollut aivan varma lähteen todellisesta luonteesta. Hän on ilmaissut itseään minulle niin kirjoitetun tekstin kuin puheideni kautta. Varmuus tämän tehtävän oikeellisuudesta ja vakavuudesta on selvinnyt minulle saamieni kanavointien kautta. Tunnen itseni ja tiedän, että persoonani ei kykene tuottamaan sen sisältöisiä kirjoituksia ja puheita, mistä olen saanut tulla osalliseksi.

Lähden tähän projektiin nöyrin ja kiitollisin mielin. Tiedän miten toimia ja tunnen milloin yhteys toimii. Kriittinen mieleni ja asenteeni on paras suoja sille, että alkaisin tuottamaan vastauksia omasta mielestä tai mielikuvituksesta. Voit itse arvioida Markuksen vastauksia ja sisältöjä. Huomaat väistämättä hänen laajuutensa ja syvällisyytensä. Puhuttelen häntä Markukseksi vaikkakin hän kirjoittaa nimensä Marcus. Marcus nimen c:kirjaimella on tietty status.

Voin kertoa, että elämässäni, niin ulkoisessa kuin sisäisessä, on tapahtunut paljon merkittäviä asioita. Voimani ja rohkeuteni toimia on peräisin yhteydestä hengen maailmoihin. Minun on tehtävä asioita, aloitteita ja saatettava loppuun projekteja. Muuten en etene enkä kasva.

Sen verran haluan vielä selventää kysymyksien sisällöistä, että en tule viemään kysymyksiä eteenpäin, joissa on kyse " saanko uuden miehen tai naisen, voitanko lotossa jne." Kysymys kuuluisi-mitä minun tulisi oppia suhteistani ihmisiin tai rahaan.

Kanava on auki ja odottaa yhteydenottoasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti