lauantai 14. marraskuuta 2015

Rukoilkaamme

Rukous yhdistää sielut Jumalalliseen energiaan. Muistutamme, että olemme kaikki sieluja, olemmepa me fyysisessä ainekehossa tai energisessä vaipassa. Energia on kuin valtameri, jossa erilaatuiset virtaukset limittyvät, lomittuvat ja jatkavat virtaustaan lopputomasti. Ihminen, joka luet tätä tekstiä olet koko ajan energioiden läpäisemä ja laatuisuutesi määrittää viratuksesi sisällön ja taajuuden. Jumalan kanssa luojana vaikutat niin ollen energiaan.

Rukous on voimaa sisältävä energinen sysäys. Ajatukset ja sanat värittävät ja välittävät sitä laatua jota ilmaiset rukoksessasi. Jeesus Kristus on sanonut:" Siellä, missä kaksi tai useampi rukoilee minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellensä." Energinen side on siis aina olemassa, mutta ihminen voi olla täysin tietämätön näistä yhteyksistä. On tarkasteltava asiaa henkisesti, hengen perspektiivistä, energioiden kautta. Materiaalinen keho värärhtelee sen mukaan mitä ihminen uskottelee, ajattelee, suunnittelee ja lopulta toteuttaa. Pahuus on hyvin magneettinen voima ja heikko tahtoinen ihminen voidaan valjastaa sen alaiseksi. Ne jotka panevat alkuun pahuutta ja toteuttavat sitä, tulevat saamaan palkkansa niin tässä ajassa kuin tulevassa.

Yksilöiden tuska ja hätä on todellista tämän maailman ajassa. Ihmiskunta on tehnyt vääryyttä johtajiensa kautta. Jumalallinen oikeudenmukaisuus koskettaa jokaista luotua ja tässä ajassa pannaan maksuun monien sukupolvien vääryydet, itsekkyydet, ahneudet ja välinpitämättömyys. Kyse on todellisesti lopunajasta. Lopunajalla tarkoitamme materialistisuuteen perustuvaa maailmanvaltaa. Henkinen maailmanvalta seisoo hievahtamatta ja antaa ihmisen valita. Jokainen valitsee ja jokainen kestää seuraukset.

Miten me voimme toimia?
Miten me saamme valoa lisää?
Miten pahuus nujertuu?

Jumalan avulla. Jumala on rakkaus ja vain rakkaus voi parantaa. Vain rakkaus voi valaista pimeydessä lymyävät sielut. Vain rakkaus.

Rukoilkaamme yhdessä: Taivaallinen Isä rukoilemme sinua, että vahvistuisit meissä niin, että kykenemme jokainen tahoillamme tuomaan lisää  valoa elämään. Valo on rakkautesi säde, joka läpäisee kaiken. Tarvitsemme kipeästi uskoa, toivoa ja voimaa. Rukoilemme niiden sielujen puolesta, joiden elämä päättyy väkivallan ja pahuuden seurauksena. Tiedämme, että heistä pidetään hyvää huolta, mutta materian tasolla kuolema koetaan monissa paikoissa elämän loppuna.  Rukoilemme heidän läheisilleen lohdutusta. Rukoilemme jokaiselle vallassa olevalle viisautta ja kestävyyttä. Ne, jotka päättävät mitä seuraavaksi tapahtuu, ovat niitä, jotka valinnoillaan viitoittavat tapahtumien kulkuja. Rakas Jumala valaise heidän mieliään, niin että heidän tekonsa edesauttavat ihmiskuntaa löytämään totuutesi. Olemme jokainen saman puun oksia ja kannamme itsessämme mahdollisuudet hyvään tai pahaan. Sen ymmärtämiseksi tarvitsemme todellisia sanan julistajia, jotka kykenevät ilmaisemaan totuuttasi selkeästi ja suoraan. Kyse ei ole uskonnoista vaan todellisesta uskosta. Rohkaise sinä heitä tulemaan esiin ja julistamaan parannusta.

Usko siirtää vuoria. Juuri nyt on se hetki, jolloin jokaisen ihmisen ja henkiolennon on aika rukoilla. Rukoilu virrattaa valoa kaikkialliseen energiakenttään. Mitä useampi kytkeytyy tähän kenttään, sen voimallisemmaksi rakkauden eli Jumalan hehku voimistuu. Jeesus Kristus elämän mestari on kanssamme, hänen opetuksensa mukaan rakkaus ei koskaan häviä. Se olkoon mielissämme nyt ja aina. Rakas Jumala ole meille armollinen. Kiitos. Amen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti