Näet läheisiäsi ja tunnet heitä kohtaan, jotakin erityistä. On kuin he olisivat aina olleet osa elämääsi. Näet oudompia tuttujasi, mutta heissäkin on jotakin määrittelemätöntä. Sitten on niitä, jotka eivät herätä myänteistä tunnetta, vaan et vain halua olla heidän kanssaan missään tekemisissä tai sitten olet hyvin pidättyväinen. Mistä luulet sen tuntemuksen olevan lähtöisin?
Me täällä näemme ja tiedämme, miten ihmis-suhteet syntyvät, vaikuttavat eli kasvattavat sieluja. Ihmis-suhteissa on aina kyse sielun kokemuksista. Ulkoinen materiaalinen maailma on ikään kuin näyttämö, missä elämän näytökset tapahtuvat. Puitteet eli lavasteet muuttuvat aikakausien saatossa, mutta näyttelijät pysyvät samoina, roolit ja asustet vain vaihtuvat.
Ihmisenä ollessaan sielu tuo tietoisuuteen oppimisianne ja tuntemuksia. Siksi joskus kaikki tuntuu niin tutulta, kuin olisin ollut täällä ennenkin. Sinä et ole ollut ennen, vaan sinun sielusi on ollut. Olet ollut toisessa roolissa, rooliasussa ja vastanäytteljäsi ovat vanhoja tuttavia.
Pyydän, että katsot läheisiäsi sisäisyydestäsi päin. Kuinka kauan olette tehneet tätä matkaa vierekkäin? Kuinka monta roolia olette näytelleet aikojen saatossa? Mikä on tuntemuksenne saldo tällä kertaa? Onko vielä selitettävää, selvitettävää vai joko on aika päästä selkeyteen?
Ihmissuhteet kuvaavat karmaasi eli sitä, kuinka olet kohdellut itseäsi ja toisia elämiesi aikoina. Karmanlaki on Jumalallinen oikeudenmukaisuuden laki. Saat sitä, mitä olet tehnyt muille. Nyt on tärkeä pysähtyä pohtimaan tekemistä. Mitä teet, tarkoittaa ajattelemista, sanomista ja aikomusta. Niiden kautta ryhdyt toteuttamaan aikomuksiasi. Mielessäsi luot tilanteet ja saat niistä seuraukset, joko positiivista tai negatiivista. Olet oman elämäsi luoja ja niin myös saat palkkiosi ajallaan. Tätä vastuusta ei oikein tahdota hyväksyä tietyissä uskonnollisissa piireissä. Siellä suunnalla ajatellaan, että ihmisellä itsellä ei ole valtaa omaan elämäänsä, vaan kaikki tulee Jumalalta. Kaikki tulee Jumalalta, mutta Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumala on kaikkiallinen voima ja energia, mutta ihmisellä itsessään on voima valita ja tehdä elämästään taivallista tai helvetillistä.
Ajattele, jos ihmisellä ei ole tätä luomisen prinsiippiä, niin mitä eroa ihmisellä ja eläimellä olisi? Eläimet elävät vaistojen kautta, ihminen oman luovan mielensä kautta. Ihminen tiedostaa tekonsa ja jossakin käänteessä, hän ymmärtää mitä teoista seuraa hänelle itselleen, mutta myös muille. Olet siis Jumalallinen kanssa luova ja luomuksesi on elämäsi. Sattumanvaraisuus ja päämäärättömyys merkitsee uskomuksellista luuloa, että ihmisen ei tarvitse ottaa lopullista vastuuta itsestään, teoisaan ja aikeistaan, Sattumanvaraisuus luo kaaosta. Selkeys luo järjestäytymistä ja luottamuksellisuutta. Asioissa on niin sanotusti järkeä.
Maailman kaikkeus on hyvin rakenteellinen tila, jossa kaikella on oma tarkoin määritelty paikkansa. Jumalan mieli pitää maailmankaikkeuden sisällään. Mitään ei ole luotu syyttä vaan kaikilla on tarkoituksensa. Kaikki etenee ja kehittyy, koska niin Jumalallinen tietoisuus toimii. Ihminen on osa tätä suunnatonta systeemiä. Hänen elämänsä etenee joka tapauksessa, mutta itse ihminen voi luulla, että kaikki pysyy samanlaisena. Kasvaminen on hidasta tai joutuisaa, riippuen siitä, käyttääkö ihminen älyään, ymmärrystään ja sydämen viisauttaan elämän edistämiseen vai tuhoamiseen. Tuhoaminenkin on lopulta etenemistä, koska tuhoutumisen tunne saa ihmisen toimimaan toisin. Välinpitämättömyys on lamaannuttavin kokemus, koska ihminen on luonut tilan, jossa hän kytkeytyy mielessään erilliseksi muista. Välinpitämättömyys on rakkaudettomuutta ja siksi vaarallista.
Kysy sismmältä itseltäsi, mikä vastustaa sinua eniiten? Onko se joku ihminen, asia vai tilanteet? Kaikki vaikuttavat kaikkeen ja sinulla on avain ongelmiisi. Miksi joku asia tai ihminen saa sinut vihaiseksi, ärtyneeksi, pettyneeksi? Miksi koet turhautumista? On tervehdyttävää haastaa oma sisäinen itse pohtimaan tilanetta, koska vain sitä kautta suhtautumistapasi voi muuttua, Voit vaikuttaa itse, jos tahdot tai jäädä jumiin kielteisyyteesi. Mikä sinua harmittaa, sekö että et ole saanut tahtoasi läpi, jossakin asiassa vai se, että ihminen haastaa sinua jollakin määrittelemättömällä tavalla? Valinta on aina sinulla, koska et voi muuttaa toista. Ainoa, jota voit näissä tilanteissa muuttaa, on oma suhtautumistapasi. Jos haluat olla jumissa, niin on aivan selvää, että jumi vie aikaasi ja energiaasi terveyttäsi tuhoavampaan suuntaan. Kuinka paljon ihmiset sairastavat suksi, että eivät ryhdy toimimaan toisin. Vallitseva tila on ihmisen aikaan saamaa. Muutos alkaa selkeydestä eli ajatuksen suunnasta.
Rehellisyys on sielun hyve, joka värittää elämää selkeyden suuntaan. Jos olet sotkeutunut ihmissuhteisiin, niin parannus tilaan voi alkaa rehellisestä tilanteen tarkastelusta. Rehellisyys avaa ymmärrystä ja sitä kautta on turvallista alkaa ratkomaan asiaa. Myöntää edes itselleen omat turhautumiset ja pettymykset, antaa tilaa hengittää paremmin. Energia lisä tuo toivoa ja myöskin kykyä muuttaa omaa juuttunutta ajattelukaavaa.
Anteeksi antaminen on suurin rakkaudellinen teko. On hyvä muistaa, että itsellekkin voi antaa anteeksi, mutta se ei riitä, jos on anteeksi pyytämistä toiselta ihmiseltä. Marttyyrius ja uhrius ei ole keino saada sovintoa aikaan. Marttyyrius on sydäntä vahingoittava tunne, joka lopulta tappaa kaiken ilon ja osallisuuden. Kuinka äärettömän pitkiksi kärsimyksien vuosiksi ihmiset sitoutuvat vihoissaan ja loukkaantmisissaan, kun asian voisi hoitaa heti, ojentamalla toiselle kätensä. Pahansuopaisuudesta pois oppiminen on mahdollista, mutta siihen tarvitaan selkeyttä ja rehellisyyttä.
Haluat elää hyvän elämän. Se on jo merkityksellistä, että olet tietoinen hyvän elämän mahdollisuudesta, olkoonkin että maailmassa riehuu sekasorto ja tyytymättömyys. Mistä nousee halusi elää hyvä elämä? Hengestäsi, joka tietää oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa asioiden kulkuun ja sisältöihin. Jeesus opettaa, että Jumala antaisi anteeksi niille, jotka eivät tiedä mitä tekevät? He ovat niitä, joilla ei ole tietoista yhteyttä omaan sieluunsa. Entä he, jotka jo tietävät ja tekevät silti väärin? Miten heidän anteeksi saamisensa laita on? Tämä on tärkeää ymmärtää. Ne jotka ovat eläneet kyllin pitkään ja tulleet tietoisiksi, heidän tehtävänsä on pitää itsensä kurissa. Heillä tulisi olla jo niin paljon henkistä vastustuskykyä, että he kykenevät toimimaan rakkaudellisesti. Tämä näköala selkeyttää kurillisen elämän tarkoituksenmukaisuutta ja hengellisyyden ylläpitämistä arjessa.
Me täällä olemme hyvin tietoisia ja ymmärrämme vaikeutenne. Kaikki on kuitenkin hyvin yksinkertaisen selkeää, ihmisen mieli voi tehdä asioista niin monimutkaisen mutkikkaita. Mitä kokemattomampi sielu, sen monikirjavampaa elämä ihmissuhteissa ja elämisessä yleensä.
Rakas Lapsi, pyri selkeyttämään sisäinen elämäsi. Opettele ajattelemaan selkeästi ja huomaat, että eläämäsi alkaa järjestyä. Kärsivällisyytesi palkitaan tyyneydellä ja sisäisellä rauhalla. Kaikki asiat asettuvat ja pääset vihdoin toteuttamaan unelmaasi hyvästä elämästä. Ole viisas ja rakastava, niin ei ole olemassa asiaa tai ihmistä, joka ei halua kuulla kantaasi. Näin täytät Jumalallisen Isän tahdon ja hän siunaa sinua. Olet silloin ottanut paikkasi tässä loputtomassa, ikuisuuksien läpi virtaavassa luomisen ja palvelemisen ketjussa. Olet hyvin lähellä meitä ja me lähellä sinua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti