torstai 18. lokakuuta 2018

Pyydä, sinulle annetaan

Vastauksia kysymyksiin on mahdotonta antaa, jos ei ole kysymyksiä. Ei niin, ettemmekö me täällä tietäisi, mutta on selvää, että emme voi puuttua yhteenkään asiaan tai ongelmaan, jos niitä ei tuoda esille pyyntönä tai rukouksena. Vapaan tahdon vallitsevuus on yli kaikkien Jumalallisten lakien ja se on perusta henkiseen edistymiseen ja kasvuun.

Pyyntöjä ja rukouksia käsitellään tiettyjen lainalaisuuksien puitteissa. Ihmisen on mahdotonta käsittää kärsimyksen jatkumisen tarpeellisuutta, koska hän ei näe syitä, miksi henkilö kärsii. Ihminen elää seurauksien maailmassa ja kaikki nykyiseen elämään liittyvät, hyvät ja ikävät kokemukset, ovat
seurauksia ihmisen omasta toiminnasta joskus aiemmin. Hyvästä seuraa hyvää ja kannustavaa, pahasta seuraa oikaisun vaatimus. Oikaisu koskee usein sielullista tasoa, mutta tapahtuvat näkyvät ulkoisessa elämässä, ihmissuhteissa, taloudellisissa asioissa jne. Elämässä yleensä on aina jotakin hyvää, mutta yleisesti ihminen kiinnittää huomionsa vaikeuksiin ja kärsimyksiin unohtaen sen hyvän, josta hän on osallinen. Ihmisen persoona toimii niin eikä siinä ole mitään outoa tai merkillistä. Vasta, kun ihminen havahtuu tietoisuudessaan omaan henkisyyteensä, hän alkaa hahmottaa syvällisempiä merkityksiä. Hän tajuaa oman vastuullisuutensa ja alkaa muuttamaan omaa toimintaansa. Ymmärrys oman minän osuudesta elämän sisältöön voi olla huikaiseva kokemus, mutta usein se voi olla myös perustuksia vavisuttava järkytys.

Tässä nimenomaisessa asiassa on kyse hyvin henkilökohtaisista ja mutkikkaista ihmissuhteista. On hyvä muistaa, että syyt syntyneisiin tilanteisiin ovat kaukana menneisyydessä. Tässä nykyisessä elämässä on kaikilla osallisilla mahdollisuus korjata omaa osuuttaan. Se mihin kukakin ryhtyy on näköpiirissä, mutta edistyminen on hidasta ja vaivalloista. Turhautumisen ja huolen tunteet merkitsevät yliodotuksellisuutta. Kärsivällisyyden läksy on yksi suurimmista ja vaikeimmista opeista. On ymmärrettävää, että huolen ollessa suuren, ihminen hätääntyy ja alkaa järjestellä asioita, jotka oikeammin eivät kuulu hänelle. Huolienergian voi muuntaa asioiden tekemisen tasolle ja asioiden saadessa uutta energiaa, huolikin puolittuu,

Mitkä asiat aiheuttavat eniiten huolta ja pelkoa? Pelko siitä, että tapahtuu jotakin peruuttamatonta on aiheellista. Aikeita siihen suuntaan on ilmaistu, joten tietynlaisen turvaverkoston aktivoiminen on aiheellista. Yli reagointi tuottaa vain lisää harmeja, joten viisaasti asioiden ottaminen esille, on ainoa kannatettava idea. Ketä kunnellaan? Kuka on uskottava? Huolen esittäminen omana huolena, ei henkilöön kohdistuvana arveluna tai arvosteluna. Herkkyys aistia tuomitsevuus estää suorien sanojen ja selvityksien esittämisen. Väärin ymmärrys voi viedä asiasta pohjan ja ongelma vain kasvaa. Siihen ei ole varaa. Hienotunteisuus ja totuudellisuus on ainoa keino saavuttaa myönteisiä tuloksia. Hyvään pyrkiminen on aina siunauksellista ja siihen regoidaan valon maailmoissa.

Kaukana mennessää on tapahtunut asioita, jotka ovat jättäneet ammottavan syvät arvet sielun herkkään energiaan. Ei ole tarpeen avata niitä ovia, koska menneisyys on eletty, teot on tehty. Muistikuvat eivät ratkaise käsillä olevaa tilannetta. Nykyisessä elämässä on kuitenkin mahdollisuus hoitaa asioita paremmalle tolalle. Anteeksi antaminen ja anteeksi saaminen vapauttavat sielun menneisyyden ikeestä. Rukouksen sanoilla ja muodolla ei ole merkitystä vaan aie ja pyyntö ratkaisee. Rukouksiin reagoidaan, mutta ei aina niin, kuin ihminen toivoo. Tässä asiassa on äärimmäisen tärkeää antautua itsekkin anteeksi antamisen ja anteeksi saamisen energioihin.

" Rakas Taivaallinen Isä, rukoilemme vahvuutta ja viisautta toimia tässä asiassa oikein ja totuudellisesti. Vahvista meitä toimimaan niin, että kaikki tähän osalliset ihmiset tulisivat ymmärrykseen elämän arvosta. Pyydämme opastusta ja ohjausta, että kykenemme ilmaisemaan asiat kaikkien eduksi.

Suojele ja varjele rakkaitani ja lähetä suojelusenkelisi vahvistamaan heitä. Samalla rukoilen rohkeutta itselleni, että vihdoin rohkenen antamaan itselleni ja toisille sydämestäni anteeksi. Olkoon Taivaan Isä armollinen. Amen"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti