sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Totuudesta ihminen elää

Totuus on kaikkiallisen Isä Jumalan ilmaisu elämästä. Ihminen etsii totuutta kaikkina aikoina, koska kaipaus totuuteen on sielussa oleva tietoisuuden aie. Kipinä Jumalasta on luodun ihmisen innoittaja etsiä ja löytää merkitys elämälleen.

Ihminen elää elämiään totuuden aihio sisimmässään. Jumala ei puutu ihmisen luuloihin ja epätosiin, koska luonnon lait pitävät huolen ihmisen kyvystä oppia ennemmin tai myöhemmin. Elämässä on lopulta kyse toden ja harhan vuorottaisesta ilmaantumisesta. Ihminen on keskiössä ja valitessaan päättää kulkeeko vai kulkeutuuko kohti todellista totta. Kukeutuminen on sattumanvaraisuuteen ajautumista ja matkasta halki lukemattomien elämien tulee väistämättä pitkä, vaikea ja uuvuttava. Kulkemisessa ihminen ottaa vastuun itsestään ja valinnoistaan, suuntaa kulkunsa kohti valoa eli totuuden todeksi elämistä.

Jokaisessa elämässä kyse on itsen kohtamisesta. Omien ulottuvuuksien rajoilla ihminen pyrkii pois harhasta, mutta ei välttämättä kykene toiminaan toisin. Oppiminen sielutasolla on aikaa vaativa prosessi ja ihmisen kärsimättömyys mutkistaa asioiden saattamista tasapainoon. Kärsivällisyys on merkittävin hyve matkalla korkeammalle tietoisuuden tasolle.

Rehellisyys on haaste, koska ihminen mieluusti haluaa miellyttää toisia. Halu luoda mielikuva menestyksestä ja onnesta saa ihmisen päästelemään valkoisia valheita. Toisaalta vaikeneminen on vielä vakavampi rike, koska puhumattomuus estää asioiden näkemisen oikeassa valossa. Ihmissuhteissa käydään kovin kasvu, koska sielujen kanssakäymisestä elämässä on kyse. Karmalliset suhteet värittävät elämää aina.

Vaikeudet juontavat juurensa persoonien jääräpäisyydestä ja pelosta. Mikäli ihminen uskaltaisi avata sydämensä ja puhuisi asiansa rehellisesti, maailmasta katoaisi kaikki paha. Tie sydämestä sydämeen on ainoa mahdollisuus edetä, koska ihminen tarvitsee ihmistä. Kukaan ei voi yksin muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta itsestä lähtevä parannustyö saavuttaa lopulta ympärillä olevat lähimmäiset.Valon lisääntyessä taivallus helpottuu.

Tyytymätön mieli on merkki epätasapainosta. Mille elämän osa-alueista epätasapaino liittyy, ihmisen tulisi olla hereillä sen suhteen. Pitkään jatkunut epätasapaino vaatii korjautuakseen paljon aikaa ja lepoa. Ihmien ei useinkaan suo itselleen mahdollisuutta toipua, vaan kärsimättömyytensä vuoksi säntää kohti uusia haasteita. Mureneva terveys viestii, että korjaavia taukoja ei ole sallittu. Tässäkin on kyse totuudellisesta tekemisestä. Totuus tarkoittaa valoa ja se mikä valossa tehdään kestää kovimmatkin haasteet. Sitä ei murra kovinkaan vastus eikä se horju vastaväitteiden edessä.

Epävarmuuden aikoina on tärkeää vetäytyä omaan hiljaisuuteensa. Luoja puhuu hiljaisuudessa ja antaa ohjausta totuuteen. Maailman häly loitontaa ihmisen sekasortoisten ajatusten labyrinttiin ja sieltä ei pääse pois ihmettä odottamalla. Oikotietä tasapainoon ei ole olemassa. On vain alistuttava kohtamaan omat aikaansaannoksena, ovatpa ne miten karvaita ja katkeria hyvänsä. Nöyrtyminen totuuden edessä tarkoittaa sydämen avautumista valolle, rakkaudelle ja anteeksi annolle. Armo saapuu, kun sydämen taottu ovi raottuu. Se raottuu ihmisen oman toiminnan avulla ei muutoin.

Teot puhuvat omaa kieltään ja niiden tarkasteleminen antaa viitteitä siitä, missä kohtaa toimitaan totuutta vastaan. Ajatukset ja sanat viitoittavat valintoja ja oman kuorrutteensa tuo tunteet. Muutos paranemiseen on aina henkinen prosessi. Ihmisellä täytyy olla halu parantua ja parantaa tapansa. Oireiden puuterointi mutkistaa ja vaikeuttaa paranemista.

Kannattaa kysyä itseltä, mikä on totta? Katsoa koko elämää siitä lähtökohdasta päin. Ei pidä sekoittaa tunteita ja muistoja tähän, koska ne vääristävät näköalaa. Jos pystyy nimeämään toden, niin automaattisesti rinnalle nousee epätodet asiat, asenteet ja ajatukset. Totuus ei muutu, vale muuttaa muotoa kulloisenkin tilanteen mukaan.

Kipu olla totta, on henkistymisen mitta ja määre. Ole siis totta ja huomaat, että asiat alkavat sujua, terveys kohentua ja ilo palaa sydämeen.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti