tiistai 12. toukokuuta 2015

Me täällä, sinä siellä?

Tervehdimme sinua ja olemme innoissamme siitä, että olet vihdoinkin ottanut askeleita siihen suuntaan, joka merkitsee sinulle avautumista ja meille mahdollisuutta tulla lähemmäs sinua. Haluamme puhua sinulle tämän kanavan kautta, koska tähän ei vaikuta tunteesi tai tilanteesi, missä olet juuri nyt. Ota huomioon, että kenttä missä elät ja vaikutat, on monen ihmisen luoma energinen tila ja mitä useampi ihminen vaikuttaa, sen moniväritteisemmäksi energia muuttuu. Olemmehan jokainen toisiimme yhteydessä, tiettyjen lainalaisuuksien puitteissa. Tämä kanava tuottaa viestimme suoraan ja tekstin sisältö jää siten lukijan kriittisen ajatuksen arvioitavaksi.

Energia on keskeistä kaikessa elämässä. Energian laadut voidaan erotella sen mukaan, millä taajuudella se ilmenee ja mitä taajuutta se ilmentää. Sama ilmenee samassa. Puhumme mieluusti energiasäikeistä tai taajuuksista, koska se helpottaa asian ymmärtämistä. Mitä kirkkaampi energia, sen korkeampi taajuus. Kirkkaus merkitsee myös läpäisevyyttä eli korkeammat säikeet läpäisevät matalavärähteisemmät, koska ne ikäänkuin ovat kirkkaan säikeen sisällä, ei erillisinä, vaan yhtenä osana kirkkauden taajuuta. Sinun energiasi värähtelee siinä taajuudessa, mitä ilmaiset itsessäsi, sanoina, puheina, ajatuksina ja aikeina. Kaikkiallinen rakkaus on Jumalallinen energia ja voit pohtia omaa olemustasi suhteessa rakkauteen ja Jumalalliseen olomuotoon.

Henkinen kasvu tarkoittaa ylevöitymistä suhteessa Jumalaan. Jumala on rakkaus ja korkein energia. Kuljet koko sielusi ja kasvunprosessit kohti tietoista sulautumista Jumalalliseen energiaan. Niin paljon, kun sinussa on matala värähteistä energiaa ( rakkaudettomuutta toisia, itseä, koko luomakuntaa kohtaan)niin kaukana olet täydestä henkisestä olemuksestasi. Pelko on rakkauden poissaoloa vaikkakin todellisuudessa elät kaikki elämäsi Jumalallisen rakkauden virrassa, mutta et ole tietoinen siitä, koska sinun kasvusi, etenemisesi kaipaa kokemuksia elämästä ja vapaantahtosi avulla valitset, miten toimit missäkin tilanteessa. Pelosta tehdyt valinnat, lisäävät pelkoa ja pelko lisää kipua. Rakkaudesta tehdyt valinnat, lisäävät rakkautta ja harmoniaa.

Kyse on sinusta ja kun sielusi eli sinun todellinen itse, nousee esiin, alat suunnata huomiota meihin, mutta myöskin sisariin ja veljiin, jotka elävät kanssasi maatason elämää. Aistisi kirkastuvat sielusi kirkastuessa. Alat tulla aina vain tietoisemmaksi omasta osuudesta elämässäsi ja yhteisössäsi. Herkkyytesi lisääntyy, koska saat tietoa monista eri lähteistä, myös meiltä.

Kysyt opastasi, hänen nimeään ja sitä, miten saat paremman yhteyden häneen. Selvennämme muutamia seikkoja, jotka auttavat sinua toimimaan omalta kannaltasi selventävästi. Henkimaailma ei ole paikka vaan tietoisuuden tila johon saat yhteyden sydämesi kautta. Rakkaus on sydämesi tunne ja kun virittäydyt sydämesi taajuuksille, koputtelet silloin oveamme. Emme ole koskaan kaukana, mutta emme voi puuttua valintoihisi ilman lupaasi. Niin kuin huomaat, meitä on useampia kuin yksi. Sinulla on oma henkitiimisi, joka työskentelee energiasäikeillä, jotka kuuluvat kasvuusi, kokemuksiisi ja valintoihisi. He odottavat ja ovat valmiita työskentelemään rinnallasi.

Miten toimimalla tulet tietoisemmaksi? Tutkimalla elämääsi, valintojasi ja vaikeuksiasi. Näkemällä, missä kohdalla itseäsi et rakasta tai olet välinpitämätön. Ajattele ja ala työskennellä sen eteen, että rohkaistut olemaan todellinen itse. Jos annat muiden määritellä elämäsi, et tule löytämään onneasi. Onni alkaa siitä, kun rakkaudellisesti teet totuuden mukaisia valintoja. Totuus ja rakkaus ovat Jumalallisia ulottuvuuksia ja niin kauan kun puhut tai ilmaiset itseäsi totuutesi vastaisesti, poljet paikoillasi. Vaikeudet ihmis-suhteissa, ovat juuri niitä kasvun kokemuksia, joita tarvitset. Muista, jos et tiedä miten toimia, rukoile opastusta. Me opastamme, annamme vahvistuksia ja viitoitamme valintojasi aina rakkaudellisesti. Sinun vastuullasi on, mihin ryhdyt vai ryhdytkö mihinkään. Jos mikään ei muutu sinussa, et voi odottaa ihmettä. Ottaessasi ensimmäisen askeleen sielusi suuntaan, ihmeet ryöpsähtävät elämääsi. Me olemme ihmeiden takana.

Haluamme sinun ymmärtävän, että matkasi on jo edennyt sille tasolle, että avautumisesi itseksesi on lähellä. Olet elänyt riittävästi, jotta tiedostat, milloin on aika tehdä käytännön elämässä muutoksia. Muutoksien tekeminen tarkoittaa olosuhteiden muuttamista myönteisempään suuntaan. Tuska ja ikävä eivät enää palvele kasvuasi, vaan estävät sitä.

Meditaatio ja rukous ovat työkaluja paremman yhteyden saavuttamiseksi. Me emme voi puuttua ajankäyttöösi, emme energiasi suuntamiseen tässä vaiheessa. Energian suuntaaminen tapahtuu aikeissasi ja ajatuksissasi. Tekeminen on energian käyttöön ottamista. Tehdessäsi hyvää, ylevöidyt henkisimmille tasoille. Tehdessäsi pahaa, alennat energiaasi ja seurauksena on väsymys, ahdistus ja lopulta uupuminen. Muista, että teet itsellesi pahaa, kun annat toisten käyttää sinua hyväkseen. He eivät tee sitä tietoisesti, koska heidän elämänkokemuksensa ei avaa henkisten lainalaisuuksien ymmärrystä.

Kaikki on mahdollista, mutta kaikkea ei tarvitse kokea. Rakkauden päästäminen niihin sielusi huoneisiin, joissa vielä kipuilet, vapauttaa sinut. Tarvitset tietoa, miten toimia ja uskomme tietävämme, miten asioihin saadaan vauhtia. Ole turvallisella mielellä ja kärsivällinen. Et voi saavuttaa kaikkea yhden yön yli nukuttuasi. Luota johdatukseen, opettele hiljentämään mielesi ja älä usko kaikkea, mitä sinulle sanotaan. Erottelukykysi avulla saat paremman näkemyksen todellisuudesta. Kaikella on oma mekanisminsa ja rakenteensa. Kaikki asiat etenevät Jumalallisessa järjestyksessä ja jo sen käsittäminen helpottaa kiihkeää mieltäsi. Sinulla ei ole kiire, koska et voi sivuuttaa yhtäkään kokemustasi, joissa piilee kasvuusi mahdollistavat aihiot. Ota elämä seikkailuna ja pyri tekemään parhaasi, pyydä oppaitasi ilmaisemaan itseään, rukoile ja kuuntele sisimmän itsesi kuiskeita. Juuri siltä suunnalta saat tietoosi kaiken tarvitsemasi. Kiedomme sinut rakkauden vaaleanpunaiseen vaippaan, tunne ja tiedä, ettet ole koskaan yksin. Tarvitset yksinäisyyden kokemusta, mutta todellisuudessa et koskaan ole yksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti