perjantai 15. toukokuuta 2015

Hioudut siksi, mikä olet totuudessa

Kysymys on laaja ja hyvin tärkeä, koska elämä on kasvamista. Kasvaminen tarkoittaa laajentumista, etenemistä, voimaantumista, tietoisemmaksi tuloa. Kaikki elämä on Luojan lakien alaisuudessa ja tätä kokonaisuutta ihmisen ymmärrys ei tahdo millään käsittää. Tapahtumat, tilanteet ja kokemukset heijastuvat Jumalalliseen ulottuvuuteen sitä mukaa, kun ihminen oppii toimimaan rakkaudellisesti, vastoinkäymiset ja hankaluudet muuttuvat helpommin sidetyiksi.

Ihminen kokee elämänsä sisäisyydestään päin. Siksi tilanteiden jälkipuinti on hankalaa, koska kaikki osalliset tuntuvat olevan oikeassa. Tietyllä tapaa he ovatkin, koska arvionti tapatuneesta tuodaan esille omista lähtökohdista päin. Väittelyt ja riidat ovat kuitenkin vain jokaisen omia tulkintoja asioiden laadusta. On kuitenkin huomioitava se, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat luonnostaan epäluuloisia, pettyneitä ja katkeria. Heidän suhteensa on syytä esittää ajatus, että oppiminen näissä tilateissa koskettaa eniiten omaa itseä. Henkisesti virittynyt ihminen toimii suoran avoimesti ja ennen kaikkea rehellisesti. Omien pelkojen ja ahdistuksien sekoittaminen arkeen, tekee elämästä vaikeaa. Kuinka pitkälle ihminen voi epäluuloissaan mennä, kuvastaa oppimisen määrää ja laatua. Lopulta kipu käy sietämättömäksi ja muutoksen aihiot alkavat itää omassa tietoisuudessa.

Muistutamme täältä, että sanat ja ajatukset ovat energiaa. Ne läpäisevät aineen, tilan ja välimatkat. Lähetin ja vastaanottaja on ihminen itse. Lähettäessäsi rakkaudetonta energiaa saat omaan vastaanottimeesi hyvinkin vioittunutta energiaa, joka voi saada arvaamattomia mittasuhteita. On opeteltava ottamaan vastuu omasta toiminnasta. Jumalallinen laki ei jousta eikä tee poikkeuksia yhdenkään ihmis-sielun kohdalla. Ihminen itse toimillaan luo omat kokemukset, kestää seuraukset ja tovottavasti ottaa opikseen. Opiksi ottaminen on kovin henkinen läksy, koska ihmisillä on taipumus syyttää muita tai lisätä omia arvioitaan yhteisiin kokemuksiin. Arvioilla ei rakenneta siltaa, koska arvioinnit ovat usein vääriä. Dramatiikka kuuluu elämään ja se on usein syynä ylilyönteihin ja päätelmiin. Oman tunnekehon rauhoittamisella on suuri parantava vaikutus. Kyse kaikessa on energioiden laadusta ja tasapainosta niiden välillä ja kesken.

Salamyhkäisyys ja valehtelu kumpuavat ihmisen persoonasta ja sielullisista kokemuksista. On ihmisiä, jotka ovat todella miellyttäviä, mutta naamionsa takaa, he laskelmoivat omaa hyötymistään tai ovat vain kateellisia. Keskenkasvuisuus ilmenee tilanteissa, joissa omat odotukset ovat liian suuria toisten suhteen. Pettymys omiin odotuksiin saattaa ihmisen pois tasapainosta ja ongelmista voi tulla todella suuria. Viisaus toimia syntyy tilannetajusta ja rehellisestä arviontikyvystä. Omien virheellisten päätelmien tunnistaminen on avain etenemiseen henkisellä polulla.

Kysymys, johon haluamme antaa vakuuttavan vastauksen, liittyy kokonaisuudessaan karmallisiin kohtaamisiin. Osalla on jäänyt hampaankoloon kielteisiä ja vihamielisiä tunteita, jotka nyt nousevat esiin. Karma on aina positiivista, koska se haastaa ihmistä toimimaan toisin, kuin edellisillä kerroilla. Jos menneisyydessä on satutettu toisia, se tulee väsitämättä kohdattavaksi tässäkin elämässä. Kysymys kuuluu, mitä pitää muuttua? Henkisessä kasvussa, kaikkien osallisten tulee pohtia omaa toimintaansa. Ne, joilla tuntuu olevan tarkka tieto asioiden luonteesta, joutuvat pohtimaan toiminta tapojaan ja oikeutuksiaan puuttua asioihin kielteisillä tai itsekkäillä tavoilla. Ne jotka kokevat joutuneensa uhreiksi, joutuvat puolestaan pohtimaan omaa suhdetta omaan itseensä ja rakkauteen, Uhrius on vaikea tila sielulle, joka on joutunut esimerkiksi kuolemaan jossakin elämässä, omien vahvojen mielipiteidensä tai erikoisien kykyjensä vuoksi. Uhrina kuoleminen on sielun kasvukokemuksista haastavin, koska ennen silloista kuolemaa, olosuhteet ja elämäntilanteet ovat olleet kauhistuttavat. Ne jättävät aina syvän jäljen ihmisen sisimpään itseen. Sitten ne, jotka ottavat niin mielellään kantaa, jokaiseen ärsykkeeseen, mitä elämässä on meneillään. Uteliaisuus on merkki hereillä olevasta sielusta, mutta on aivan eri asia olla tiedonhaluinen kun utelias. Uteliaisuus ja varsinkin se, mitä lausuntoja utelias niin  mielellään sanoo asioden edetessä, voi vain lisätä kaaosmaisia tuntemuksia. Ei pitäisi sallia itselleen viestinviejän ja selittäjän roolia, koska vain totuus painaa arvonsa verran.

Tämän kysymyksen esittäjälle haluamme muistuttaa, että tietoisuutesi on antanut sinulle jo aiemmin viitteitä tämän suuntaisten tilanteiden olevan tulossa. Olet toiminut niin, kuin olet katsonut viisaaksi ja haluamme vahvistaa sinua. Ole armollinen niille, jotka kipuilevat. Sinä kipuilet omalla tavallisi olkoonkin, että kukaan ei lopulta tiedä, minkä kokemuksen läpi olet juuri nyt etenemässä. Me tiedämme ja sinä tiedät-se riittäköön selvennykseksi.

Mestarimme Jeesus Kristus opettaa rakastamista ja anteeksi antamista. Hän ei tingi eikä selittele. Kasvu ja kirkastuminen vaatii armoa ja anteeksi antoa. Se joka on tehnyt harkitsemattomia päätelmiä, menköön sisimpään itseensä, pohtimaan omaa itseään. Hijaisuudessa Jumala puhuu sielun kautta ja jolla on korvat se kuulee. Se joka toimii taustalla ja ajattelee, ettei hän jää kiinni puheistaan, menköön myöskin sismpään itseensä ja katsokoon elettyä elämäänsä, kokemuksiaan ja toimintaansa. Minkä voimien alaisuudessa hän työskentelee? Kestääkö elämä valoa, täydellistä läpinäkyvyyttä omissa silmissä tai lähimmäisten silmissä? Se, joka suree ja huolehtii menetetyistä ystävistä tai vaatii selityksiä, menköön myös sisäisyyteensä katsomaan omaa elämäänsä ja itseään. Asioiden edelle meneminen, kontrollointi ja pelko sikiävät rakkaudettomuudesta. Mitä pitää muuttua itsessä? Paranuksen tekeminen on mielenmuutosta, järjen ja viisauden esille tuloa, joka päiväisessä elämässä. Rehellisyys on se mitta, jolla sielun kypsyyttä mitataan. On olemassa totuus, joka ei pala tulessa, ei huku suurienkaan vesimassojen alle, ei hautaudu materiaan eikä katoa eetteriin. Rakkat lapset, te kaikki olette matkalla totuteen ja eikö jo se motivoi teitä tutkimaan aikeitanne, ajatuksianne sanojanne  tekojanne?  Hengen tie on rakkauden tie, joka paljastaa kaiken, puhdistaa ja parantaa. Amen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti