Rakas lukija, haluamme kertoa sinulle asioista, joista tiedät juuri sen verran, kun tietoisuudessasi pystyt käsittämään. Kasvaminen henkisesti tarkoittaa tietoisuuden ja ymmärryksen laajenemista. Ihminen kasvaa kokemuksissa, koska kokemukset pakottavat hänet punnitsemaan ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Halu toimia oikein itseä ja muita kohtaan kumpuaa sielusta. Sielun ominaisuuksia ovat moraali ja eettinen toimintatapa. Sielu on henkinen tietoisuus, joka siivilöityy persoona kehoon ja sieltä kautta arkeen ja elämään.
Henkisyys on valoa, joka poistaa epätietoisuuden varjot. Varjot liittyvät uskomuksiin ja tietämättömyyteen. Varjot tuovat esiin pelot ja toivottomuuden tunteet, epäluuloisuuden ja ahdistuksen. Mitä enemmän valoa, sen selkeämpänä ihminen kokee elämänsä. Valo ja varjo vaihtelevat ihmisen elämässä, koska niissä kokemuksissa ihminen testaa omaa kestävyyttään ja kyvykkyyttään ymmärtää elämää ja omaa vastuutaan. Vaikeimpia ja haastavimpia kokemuksia ihmiselle on tajuta oman vastuun merkitys.
Haluamme sinun ajattelevan laajemmin. Laajuus antaa näköalaa eri vaihtoehtoihin, koska elämä on runsas kaikilla tavoin. Ei ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa vaan on lukematon määrä tapoja, jotka kaikki johtavat johonkin seuraukseen, jonka ihminen sitten käy läpi. Läpi käyminen on ainoa keino selvittää asia. Tietyllä tapaa ihminen selvittelee seurauksiaan lakkaamatta ja samalla luo uusia seurauksia, jotka tulevat kohdalle myöhäisemmässä vaiheessa. Harva alulle pantu asia, ratkeaa seuraavassa silmänräpäyksessä.
Asioiden seuraamukset voidaan luokitella moniin eri kategorioihin. Helpot asiat, ilman suurempaa sielullista merkittävyyttä, ovat arkielämän valintoja. Suuret elämän valinnat liittyvät itseen ja toisiin kohdistuviin ajatuksiin ja tekoihin. Jumalallinen laki toimii vääjäämättä ja ihminen ei voi paeta eikä jättää seuraamusta kokematta. Vihan pito, toisen satuttaminen henkisesti tai fyysisesti, hengen riistäminen, kaikenlainen kosto, hyväksikäyttäminen ja kauna ovat tekoja, joiden seuraamukset siirtyvät elämästä toiseen. Toisaalta hyvyys, hyväntekeväisyys, auttaminen, anteeksi antavaisuus, elämänmyönteisyys, sopuisuus kasvavat ihmisen elämässä, mitä tietoisemmasti hän elää ja toimii. Kaikessa on kyse valosta ja varjosta. Ihminen voi itsekasvatuksen kautta edetä elämässään kohti sopusointua ja harmoniaa. Henkisesti virittynyt ihminen ymmärtää elämänsä merkittävyyden ja sen, että hän omilla valinnoillaan, joko edistää omaa kasvuaan tai taannuttaa etenemistään pitäytymällä elämänkielteisyyteen. Haasteet kohdataan ihmisten kanssa toimimisessa, koska kyse on aina sielujen välisestä kanssakäymisestä.
Katsoessasi läheisiäsi, ihmisiä joiden kanssa olet tekemisissä, löydät heistä kasvukumppanisi. Juuri he ovat niitä sieluja, joiden kanssa olet ollut tekemisissä aiemmin. Missä tilassa ihmissuhteesi ovat? Siitä tilasta saat vastaukset suoraan siihen, missä vaiheessa olet sielusi kasvussa. Miten kohtelet itseäsi ja toisia? Jumalallinen laki kehoittaa sinua rakastamaan lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Tämä laki ei anna tulkinnoille varaa niin kuin ei mikään Jumalallinen laki. Ne ovat ilmaistu sellaisiksi, ettei ihmiselle jää varaa tulkinnoille. Se miten sinä kykenet rakastamaan ilmenee suoraan persoonalliselle tavalle kohdata lähimmäisiäsi ja niitä, joita et tunne. Tunnistat oitis omien tunteidesi laadun, kun ajattelet jotakin lähipiiriisi kuuluvaa ihmistä, jonka kanssa olet eri mieltä asioista. Siinä ihmisessä kohtaat kasvusi määreet. Sen ihmisen kanssa sinulla on kasvamista, koska juuri hän muistuttaa sinua jostakin menneestä, josta vain et välttämättä saa selkoa. Et muista mitä on tapahtunut, mutta tunnet, että et vain jostakin syystä tunne myötätuntoa saati rakautta häntä kohtaan.
Asiat ilmenevät arkeen vääjäämättä. Kyvykkyytesi toimia rakkaudellisesti tulee testatuksi. Mitä enemmän podet kielteisiä tuntemuksia, sen syvemmistä asioista on kyse. Mitä enemmän on esteitä avoimeen kanssa käymiseen, sen suurempia ovat selvitettävät asiat. Tuntemukset ovat avain menneisyyden traumoihin. Mittana voit kuvitteellisesti käyttää varjojen määrää.
Anteeksi antaminen on ainoa keino vapautua ja vapauttaa toinen ihminen, jostakin vanhasta kaunasta tai karmasta. Anteeksi antaminen on energioiden vapauttamisen keino. Energia on Jumalallinen voima, joka pitää yllä kaikkea. Olet energian läpäisemä, mutta sinulle kuuluu vapaus suunnata energiaasi tahtomaasi suuntaan. Ajatuksesi ja tekosi ovat energiasi jatkeita. Pidät yllä omaa elämääsi värittämälläsi energialla, joka on lähtöisin Jumalasta. Jumalan energia on rakkaus ja silloin kun kykenet siivilöimään tai yhtymään täydesti tähän rakkauden energiaan, olet vapaa kaikesta kielteisestä ja olet kasvanut siihen mittaan, mikä on elämiesi tavoite. Kyse ei ole uskomuksesta, vaan ymmärrettävästä, kaiken kritiikin kestävästä totuudesta.
Olet juuri siinä tilanteessa, johon olet saattanut itsesi omilla valinnoillasi. Oletko tyytyväinen? Oletko tasapainossa? Oletko sujut ihmissuhteissasi? Miten on suhteesi henkimaailmaan ja Isä Jumalaan?
Miten toimit arjessa, uusissa tilanteissa? Mikä sinusta säteilee? Oletko terve? Mikä on asennoitumisesi tapahtumiin ja yleensä elämään? Voitko hyvin vai huoosti? Oletko valmis siirtymään henkimaailmaan? Ikävöitkö jonnekkin muualle, josta et tiedä, missä se on? Miten suhtaudut kuolemaan? Luotatko elämään vai pelkäätkö epäonnistumista? Kuinka moneen kohteeseen hajoitat energiasi? Oletko yhteydessä sisäiseen oppaaseesi eli omantunnon ääneesi? Rukoiletko? Meditoitko? Mihin yleensä käytät aikasi? Teetkö hyväntekeväisyyttä? Oletko myönteinen? Kuinka avoin olet ihmisille, joita et tunne tai he edustavat toisenlaisia arvoja ja uskomuksia, kuin sinä itse? Pelkäätkö?
Haluamme sinun pohtivan omaa asennettasi. Mitä pitää muuttua, että voisit sanoa olevasi täysin onnellinen ja terve? Mikä estää sinua tekemästä näitä tarvitsemiasi muutoksia? Mikä estää sinua vapautumasta todelliseksi omaksi itseksesi?
Jumalan yhteys on olemassa elämässäsi koko ajan. Et ole koskaan ollut etkä tule koskaan olemaan erillinen Hänestä. Mikäli kuvittelet niin, olet vain kääntänyt huomiosi toisaalle. Huomion kääntäminen ei tarkoita sitä, että tilasi olisi ikuinen. Ehkä tarvitset erillisyyttä tullaksesi kokemuksissasi vakuuttuneeksi, että sittenkin on olemassa Luoja, jonka rakkaus mahdollistaa olemisesi ja elämisesi. Tarvitset tuskaa, eroa, sairautta ja kuolemia, että havahtuisit tietoiseen ajatteluun. Kaikella on tarkoituksensa ja sinun yksi merkittävin elämys on tajuta se. Olet luotu Jumalasta ja elät ikuisesti. Sinussa oleva henki ei kuole kuolemissa vaan kirkastuu kirkastumistaan. Kirkastuneessa ei ole varjoja. Kirkastuneessa on kirkkaus, joka ei muutu.
Katso elämääsi sydämestäsi päin. Katso ja ymmärrä näkemäsi omaksi aikaansaannoksesi. Jos voit kuvitella näkemäsi taideteokseksi, mieti mitä kohtaa sinun tulisi muokata uuteen uskoon. Mikä pitäisi muuttua, että saat valon luomukseesi? Ryhdy oitis parantamaan työtäsi, että saat sen paremmin vastaamaan itseäsi. Aloita tänään ja tulet huomaamaan, kuinka esteet muuttuvat mahdollisuuksiksi. Pääset elämän virtaan, joka kannattelee sinua elämässä elämästä elämään.
Me olemme kanssasi ja rukoilemme voimaa, iloa ja kyvykkyyttä muuttaa sitä, minkä koet tarpeelliseksi. Muista ettet koskaan ole erillinen ja yksin.
Tämä teksti on täynnä viisautta ja valoa. Se tuntuu sydämessäni syvällä; ihan kuin se olisi kirjoitettu juuri minulle. Lämpimät kiitokset😍
VastaaPoista