tiistai 23. elokuuta 2016

Tarpeesta syntyy tavoite, sisältö oivalletaan

Tänään on oikea aika avata näköalaa elämän tarkoitukseen. On monta eri mielipidettä, mikä määrittelee elämän tarkoituksen ja tavoitteen. Ihminen, joka on sitoutunut materialistiseen maailmaan, elää elämäänsä ulkoisista normeista päin, mutta on myös kiinnittänyt ajatuksensa siihen. Arvot määrittelevät elämää ja on aivan luonnollista, että ulkoisiin statuksiin kiintynyt ihminen käyttää aikansa, energiansa ja ajatuksensa sillä tasolla. Se onko ihminen tyytyväinen tai onnellinen on henkilön oman sisäisen tilan arviointia. Mitä on onni ja tyytyväisyys, on hyvin henkilökohtainen tila, jota ei voida yleistää eikä mitoittaa. Toiset eivät ole onnellisia koskaan, koska he eivät koe tyydytystä olemassaolonsa sisältöön. Jotakin puuttuu aina, koska raha ja omaisuus eivät välttämättä anna rauhaa saati tyytyväisyyttä. Ihminen sitoutuu mielellään ulkoiseen, kun ei ole tietoinen sisäisyydestään ja sen todellisesta voimasta ja tarkoituksesta. Itseen kiinnittyminen voi olla hyvin materialistista itsekkyyttä, ylivertaisuutta ja kilpailunhalua korostavaa. Jatkuva kiire ja rahan hankkimisen vimma ajaa ihmistä stressin kautta sairastumiseen. Energia ei tuolloin tue ihmisen voimavaroja vaan se ajautuu ulos ihmisen energiasysteemistä. Ihminen luo näin oman tilansa ja todellisuutensa ymmärtämättä mistä uupumus ja kyllästyminen todellisuudessa johtuu.

Ihmissuhteet värittävät elämän koska todellisessa todessa kaikessa elämässä on kyse sielujen oppimistapahtumista. Toki materiaalisessa maailmassa opitaan myös, mutta vaikeimmat ja arvokkaimmat oppimistapahtumat ovat ihmisuhteissa. Aikakaudet kulkevat kulkuaan, ihmiskunta kehittyy sielujen kehittyessä. Juuri henki on se, joka luo uusia keksintöjä, tapoja toimia ja inspiroituu keksinnöistä. Kaikki uudet huikeat keksinnöt ovat jonkun sielun tai sieluryhmän yhteisestä ponnistuksesta aikaan saatuja. Ihmissilmiltä näkymättömissä on ulottuvuuksien runsaus ja siellä elämä ilmenee ikuisuuden virtauksina. Ei hetkisinä vaan tietoisuutena elämästä kaikkineen.

Hän, jolle tämä kirjoitus on erityisesti osoitettu elää uuden elämän aamussa. Uudistuneen tilan ja olemisen vieminen tasapainoon on kesken. Niin paljon on muuttunut ja muuttumassa, että persoona itse ei tahdo ymmärtää, mistä kaikessa on kyse. Ajatuksien ja tunteiden sekamelska aiheuttaa tilanteita, jotka  eivät tunnu millään sopivan mihinkään aikaisemmin koettuun. Aiemmin ei ole ollut vastaavia kokemuksia ja hämmennys johtuu suoraan siitä. Tilanteet herättävät epäröintiä ja analysointia. Vertaileminen ja arvuuttelu vie rauhan tunnetta ja mitä rauhattomammaksi ihminen käy, sen vaikeammalta elämä tuntuu. On hyvä antaa asioiden olla. Kaikki tapahtuu oikeaaikaisesti kun mieli ja ajatus ei kiirehdi luomaan lopputulosta, jota ei oikeasti ole vielä olemassakaan. Hetkessä eläminen ei tarkoita vastuuttomuutta tai välinpitämättömyyttä. Joskus on vain hyvä antaa asioiden ja ihmisten olla ja samalla vapauttaa myös itsensä tästä kuluttavasta ajatuskierteestä.

Jokainen ihminen on juuri siinä, missä hänen kuuluukin olla, koska omat ponnistelut tai välinpitämättömyys, johtaa siihen missä ollaan. Sisäisestä itsestä ja henkisestä sfääristä tulevat inspiraatiot kannattaa kuulla. Olisiko aika aloittaa, joku aivan uusi harrastus, johon on tuntenut vetoa pitkään, mutta ei syystä tai toisesta ole saanut aloitettua. Luovuudessa ihminen prosessoi sisäisyyttään ja tunnemyrskyjen purkaminen helpottaa paineista tilannetta. Flow-tilassa ihminen ammentaa suoraan oman todellisen itsen energiaa. Tuolloin moni asia saa aivan uuden perspektiivin ja ongelmat ratkeavat kuin itsestään.

Ihmiset jotka ovat elämässäsi nyt, ovat siellä syystä, että on asioita, jotka liittävät teidät samaan sykliin. Ajatuksien tasolla on luotu tila ja nyt tila on käytettävissä kokemuksien luomiseen. Elämä on täynnä mahdollisuuksia ja ihminen valitsee tapansa toimia. Persoona mieli huolehtii niin kovin usein turhista, koska juuri se taso haluaa tietää, miten näissä tapahtumissa lopulta käy. Ihminen ei voi mennä asioiden edelle vaan lopputulos voi tulla esille vasta sitten, kun tarvittava matka ja sen varrella olevat kokemukset on käyty läpi. Siksi on tärkeää elää siinä missä on ja panna merkille itsen syvyydestä nousevia inspiroivia ajatuksia. Ilmaista omaa todellista tunnetta eikä keksimällä keksittyjä kliseitä.

Kuuntele sisintäsi ja jos et kykene siihen, rauhoita arki ja ajatus. Antaudu elämän voiman kannattelemaksi, koska sieltä saat tarvittavaa energiaa. Herkkyytesi kyllä reagoi valintojesi suuntaan tunteena oikeasta tai väärästä. Sisin itse tietää aina parhaasi.

Mene puolitiehen vastaan niitä, jotka haluat pitää elämässäsi. Ystävät ovat sielunkumppaneita pitkiltä ajoilta. Heidän ymmärtämyksensä ja tukensa on äärimmäisen arvokasta. Joku jota et halua elämääsi pysyy siinä silti, ajatuksien tasolla joskaan ei arjessa. Ystävän ja rakastetun ero on ihmismielen luoma erittely. Ystävällä on aina suurempi merkitys, koska hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet. Hän tuntee sinut ja rakastaa sinua ehdoitta. Rakkaus on pyhää, koska sen alkulähde on Jumalallisessa. Ihmisen rakkaus tänä aikana on peitetty niin monenlaisiin määreisiin, että ihminen itsessään voi tuskastua odottelussaan, milloin se oikea astuu elämään. Oikea on olemassa ja hän tulee elämään kun on sen aika. Tunnistat hänet aivan varmasti, koska todellista rakkautta ei voi piilottaa tai sumuuttaa.

Odotellessasi rakkautta ala elämään itsesi näköistä elämää. Tee arjestasi ilon täyteistä ja lakkaa murehtimasta mahdottomia. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Luota ja päästä irti. Vapauta itsesi vanhentuneista malleista jotka eivät enään päde sinuun ja elämääsi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti