Mistä ahdistus kumpuaa? Mikä ja mitä sellaista on elämässä tai ulkoisessa maailmassa, mikä aiheuttaa vastenmielisyyttä, pelkoa, surua? Jokin tapahtuma, asia, yleinen ilmapiiri, ihminen, oma terveydentila, huolestuneisuus, suru- voi olla alkusyy seuraamukselliselle ahdistuneisuudelle. Energinen vastustuskyky on alentunut ja ulkoinen tekijä pääsee esteettä kokijaan. Ensimmäinen kysymys-miksi oma energiataso on alentunut? Mitä itsessä ja omassa elämässä on meneillään juuri nyt? Onko kysymyksessä kaikuja menneistä tapahtumista, jotka jostakin syystä aktivoituvat? Energiatasot ovat avaimina kaikkeen epätasapainoon, mutta myös paranemiseen.
Ollessasi virtaavassa tilassa, energiasi ovat tasapainossa ja voit hyvin. Tukkeutumat tai ylivirtaukset sekoittavat energistä olemustasi niin, että alat oireilla tavalla tai toisella. Pitkään jatkunut epätasapaino laskeutuu lopulta fyysiseen tasoosi eli kehoosi. Sitä ennen se aiheuttaa sekaannusta tunteissa ja tuntemuksissa. Ahdistuneisuus on ensimmäisiä hälytysmerkkejä ja siksi niiden alkusyy kannattaa hoitaa kuntoon.

Jos kykenet ajattelemaan asiaa henkisestä eli ikuisesta Jumalallisesta perspektiivistä, huomaat todellisuuden ja toden, olevan aivan muuta, kuin mihin aiemmin olit sitoutuneena. Henkinen itse olet sinä, joka matkaa halki vuosituhansien kasvaakseen, edistyäkseen ja tullakseen lopulta siksi mikä olet oikeassa elämässä. Vastoinkäymiset ja vaikeudet muttavat merkitystä, koska ymmärrät, että vain niissä kokemuksissa voit riisua erheen elämästäsi ja itsestäsi. Lisäksi ymmärrät, että valitset itse tapasi kasvaa, koska elämä on Jumalallisen lain alaisuudessa. Sinua ei pakoteta toimimaan niin kuin toimit, vaan teet valintasi vapaasta tahdostasi. Huomaa, että jos et ole tietoinen henkisestä olemuksestasi, olet kuin pieni lapsi. Taivaallinen Isä ymmärtää toilailuasi ja antaa sinun edetä-seuraukset tulevat koettavaksi ajallaan. Toisaalta, jos olet jo tietoinen henkisyydestäsi ja toilailet edelleen, joudut vastaamaan itsellesi ja elämällesi kovimmalla tavalla. Jälleensyntyminen on mahdollisuus valita toisin.
Olipa tuntemuksesi ja tunteesi minkä laatuisia, syvyisiä ja tuskallisia tahansa, olet kokemassa murrosta, jostakin tasosta toiseen. Oman energiatietoisuuden turvin pääset etenemään. Se mitä sinä tarvitset, tullaksesi enemmän tietoiseksi, löytyy tavoistasi elää ja suhtautua. Valinnan tekeminen johtaa aina seurauksiin. Mikäli olet jumiutunut ahdistukseesi, pohdi tapojasi käyttää aikaasi ja energiaasi. Henkinen läpäisee ainneellisen eli keskity hoitamaan henkistä puolta itsessäsi. Energinen olemuksesi vapautuu ja alat voittaa maallisen puolesi. Voit ottaa ison askeleen kasvussasi mutta sen ottamiseen tarvitset energiaa. Rukoile, meditoi, kulje luonnossa niin pajon kun mahdollista. Osallistu henkisiin tilaisuuksiin, lue henkistä kirjallisuutta ja keskity. Hengitä syvään, koko kehoosi ja opettele päästämään irti. Anna henkisen ymmärryksesi tulla esiin ja valitse viisaudella tapasi reagoida asioihin, tapahtumiin ja tilanteisiin. Ahdistuksesi helpottaa sinä siunaamana hetkenä, kun suostut näkemään sen merkityksen.
Maailma on kaaoksessa, ennen suurta henkistä heräämistä. Moni ihminen etsii vastauksia ja ratkaisuja erheestä, mutta eivät voi niitä sieltä löytää. Totuus, joka on Jumala ei murru eikä muutu, Totuus on rakkaus ja siitä tässä on kyse. Kysymme-elätkö rakkaudessa vai pelossa? Jos vastasit ensimmäisen tunnemmekin jo toisemme, jos vastasit toisen, nyt on aika kääntää katse toiseen suuntaan. Kaikki on hyvässä järjestyksessä. Kaikki on valmista. Tule siis ja ota uusi suunta, me odotamme sinua kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti